Kesä. Ja loma. Valoa ja lämpöä. Merenrantaa, pellonlaitaa, vaaran lakea. Avaruutta ympärillä, tilaa ajatella ja hengittää. Stressi hellittää, kiire helpottaa, pää tyhjenee kaikesta turhasta roinasta. Jos joskus, niin kesällä voi seurata maailman menoa kaikessa rauhassa ilman turhia paineita. Avaralla katseella.
Avarakatseisuus hyveenä kuuluu samaan ryhmään suvaitsevaisuuden ja hyväksyvyyden kanssa. Niiden kaikkien viitekehyksenä ovat ympäröivä maailma ja sen ilmiöt ja kohteena toiset ihmiset ja heidän ajatuksensa, sanansa ja tekonsa. Mutta jokaisella niistä on kohteeseensa omanlaisensa tulokulma.
Suvaitsevaisuuden tähtäimessä on erilaisuus. Suvaitsevainen ihminen vertaa toisen ihmisen ajatuksia, sanoja ja tekoja omiinsa ja vetää rajaa sen suhteen, miten suureksi erilaisuus saa kasvaa ollakseen vielä hyväksyttävän rajoissa. Mitä suvaitsevaisempi ihminen, sitä paremmin hän tulee toimeen inhimillisten olentojen erilaisuuden kanssa.
Avarakatseisen ihmisen tähtäimessä ei ole niinkään toisten erilaisuus omaan itseen verrattuna kuin maailman ja sen asukkaiden ihmeellinen moninaisuus. ”Tuo ajattelee kovin erilailla kuin minä, mutta ei se haittaa”, sanoo suvaitsevainen. ”Että tuollaisiakin on olemassa!”, hihkuu avarakatseinen.
Hyväksyvyyden kohteena taas eivät ole niinkään se, mitä ihmisten päässä liikkuu tai mitä he puuhaavat, kuin ihmiset itse. Hyväksyvä ihminen viestii toiselle kaikin tavoin, että tämä on ok, tarpeeksi hyvä juuri sellaisena kuin on – silloinkin, kun hänen sanansa tai tekonsa olisivat ehdottoman tuomittavia.
Kaikki kolme hyvettä noudattavat klassista aristoteelista keskivälisyyden kaavaa, jossa hyveellinen tapa toimia löytyy kahden ääripään välistä. Suvaitsevaisuuden ja hyväksyvyyden tapauksessa niukkuus – suvaitsemattomuus ja hyväksymättömyys – on itsestään selvästi pahe, mutta niin on myös liiallisuus. Överiksi menee silloin, kun suvaitsemme väkivaltaa tai kiusaamista tai kun hyväksymme hyökkäyssodan, oli hyökkääjä ja hänen syynsä kuka ja mikä tahansa.
Avarakatseisuuden tapauksessa keskivälisyys ei ole yhtä selvä asia, mutta todellinen kuitenkin. Kapeakatseisuus on helppo ymmärtää paheeksi. Kapeakatseinen on sellainen, jolle mikään vieras ei ole inhimillistä. Mutta paheen puolelle lipsahtaa myös se, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Jos emme kavahda ihmisen pimeimpiä puolia edes silloin, kun pahuus viedään äärimmilleen, olemme avarakatseisuudessamme menneet liiallisuuksiin.
Avarakatseisuudella on joitakin luontaisia vihollisia. Kiire ja stressi, jotka iskevät taas kesälomien jälkeen, kuuluvat näihin. Kun elämä käy hektiseksi ja paineet päässä kasvavat, pitää fokusoida ja priorisoida, keskittyä olennaiseen. Silloin elämän avarakatseiseen ihmettelemiseen ei riitä tilaa.
Suurin ja vaarallisin avarakatseisuuden vihollisista on kuitenkin pelko. Siltä, joka pelkää kaikkea vierasta ja outoa, ei voi odottaa leppoisan avarakatseista asennetta ympäröivää todellisuutta kohtaan. Hänellä ei aivan yksinkertaisesti ole siihen varaa.
Toivoa sopii, että paraikaa käynnissä olevissa EU-vaaleissa valintojamme ohjaa ennemmin kesäiseen valoon ja lämpöön hyvin sopiva avarakatseisuus kuin pelko ja huoli siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sillä avarakatseisuus on hyve.