Koronakevät on muistuttanut meitä yhteisön ja yhteisöllisyyden merkityksestä. Yhteisöön kuuluminen ja yhteisössä toimiminen ovat sekä hyvinvoinnin että kaiken järkevän aikaansaamisen välttämättömiä edellytyksiä. Paitsi että yksin ei tahdo saada mitään aikaan, elämä karanteeninomaisissa olosuhteissa on yksinkertaisesti ikävää ja tylsää, ellei peräti ahdistavaa ja masentavaa.
Poikkeusajat ovat osoittaneet myös jälleen kerran, että tiukan paikan tullen yhteisöllisyyttä ihmisistä kyllä löytyy, jopa meistä Suomenniemellä syntyneistä metsäläisistä. Yhteisöllisyys rakentuu hyveiden varaan, ja hyveet ovat meissä edelleen vahvoina. Kevään mittaan moni keskeinen hyve on näyttänyt kyntensä ja osoittanut toimivuutensa. Vastuullisuuden, sinnikkyyden ja arkijärkisyyden avulla on estetty pahimpien pelkojen toteutuminen ja niiden varassa kriisistä aikanaan myös tullaan ulos.
Yksi kevään aikana kukkimaan nousseista hyveistä on ollut avuliaisuus. Apua on järjestetty niille, jotka ovat sitä tarvinneet. Vapaaehtoiset ovat soitelleet ikäihmisille ja kyselleet, onko kaikki hyvin. Naapurit ovat hoidelleet asioita niiden puolesta, jotka eivät ole voineet lähteä kotoaan. Pienyrittäjiä on yritetty pitää pystyssä ostamalla lahjakortteja parempia aikoja odotellessa.
Avuliaisuudessa on päästy jopa niin pitkälle, että siitä on voitu laskea leikkiä. Näin teki muiden muassa se tuntemattomaksi jäänyt oululainen, joka keväällä opiskelijoiden suosimassa Jodel-sovelluksessa kertoi kokemuksiaan hyvin toimivasta naapuriavusta: ”Kysyin naapurin mummolta onko sillä kauppaan asiaa ja olihan sillä, niin annoin kauppalistan hänelle. Eihän sinne molempien kannata lähteä.”
Hyveellisyys ei aina ole helppoa ja yksinkertaista. Avuliaisuus kuuluu hyveistä simppeleimpiin ja maanläheisimpiin ja silti sekin on taitolaji, jossa aloittelijasta ei nousta mestariksi ihan tuosta vain. Jotta apuaan tarjoava ei saisi nenilleen ja auttamisen halu hiipuisi heti kättelyssä, on hyvä ottaa huomioon muutama paikalliseen kulttuuriin liittyvä seikka.
Niin outoa kuin se onkin, avun tarjoamiseen ei meillä aina suhtauduta myönteisesti. Suomessa on vanhastaan pidetty omillaan pärjäämistä jonkinlaisena kunnia-asiana. Omasta arvostaan tarkka ihminen saattaa ottaa avun tarjoamisen loukkauksena: Että tässä ei muka itse osata! Kuvitteleeko se olevansa jotenkin muita parempi, kun tulee tuolla tavalla apuaan tyrkyttämään!
Tämän sudenkuopan välttääkseen kannattaa ainakin vieraammassa seurassa ensin selvittää suhtautuminen auttamiseen pienen mutkan kautta. Esimerkiksi uudessa työpaikassa voi aluksi heittää koepallon pyytämällä itse apua, mieluiten jossakin pienessä ja vähemmän tärkeässä asiassa. Jos apua tarjotaan heti ja auliisti, voi itsekin tilaisuuden tullen harjoittaa avuliaisuutta. Toisten auttaminen selvästikin kuuluu talon tapoihin, eikä apua tarjotessaan tai pyytäessään tarvitse arastella.
Parasta apua on usein se, ettei tee asioita toisen puolesta vaan opettaa häntä auttamaan itse itseään. Tähänkään ei aina suhtauduta ihan mutkattomasti. Apua pyytävä voi todellisuudessa toivoa, että joku vain hoitaisi homman hänen puolestaan. Hän ei ehkä oikeasti halua niinkään oppia suorittamaan kyseistä tehtävää kuin tehdä mieluummin sen sijaan jotakin aivan muuta. Ja kuitenkin tällaiselle ihmiselle ja hänen itsetunnolleen saattaisi hyvinkin olla parasta juuri se, että hän oppisi suoriutumaan itselleen liian vaikeasta ja siksi niin vastenmielisestä tehtävästä.
Opettamalla auttaminen onnistuu parhaiten ihmiseltä, jolla on riittävästi aikaa ja kärsivällisyyttä paneutua opettamiseen oikein tosissaan. Vastahakoista autettavaa, joka ei suoraan kehtaa työntää työtään toisen kokonaan vastuulle mutta yrittää jatkuvasti pyristellä tehtävästä irti kaikin mahdollisin keinoin, saattaa joutua ohjaamaan kädestä pitäen koko tehtävän ajan. Lopputulos voi parhaassa tapauksessa maksaa vaivan, mutta loppuun pääseminen voi olla työn ja tuskan takana.
Haasteistaan huolimatta avuliaisuus kuuluu hyveistä palkitsevimpiin. Puhe auttamisen ilosta ei ole pelkkiä tyhjiä sanoja. Avun antaminen sitä tarvitsevalle on oikeasti iloinen asia sekä auttajalle että autettavalle.