121-blogi

Tällä palstalla Antti Kylliäinen julkaisee 121-osaista sarjaa työelämässä tarpeellisista hyveistä. Uusi kirjoitus julkaistaan heinäkuuta lukuun ottamatta joka kuun ensimmäisenä keskiviikkona.
Viimeinen kirjoitus on luettavissa keskiviikkona 5.12.2029.

Puolueettomuudesta

kirjoittaja

Sveitsiläisillä on tapana äänestellä milloin mistäkin. Se on heidän versionsa demokratiasta. Onko heidän systeeminsä parempi vai huonompi kuin meidän edustuksellinen demokratiamme, lienee hyvinkin tulkinnanvarainen juttu, ehkä jopa makuasia. Mutta kiva joka tapauksessa, että demokratioitakin on moneen junaan.

Muutama viikko sitten sveitsiläiset järjestivät kansanäänestyksen puolueettomuudesta. Sveitsi jos mikä on puolueeton maa, joskus jopa ärsyttävyyteen saakka, mutta joidenkin mielestä ei ilmeisestikään tarpeeksi puolueeton.

Kansanäänestys koski puolueettomuuden vahvistamista ja tiivistämistä koskevaa lakialoitetta. Lehtitietojen mukaan aloitteessa vaadittiin neljää asiaa: Puolueettomuus pitäisi kirjata perustuslakiin pysyvästi ja peruuttamattomasti, Sveitsi ei saisi liittyä minkäänlaisiin puolustus- tai sotilasliittoihin eikä edes tehdä yhteistyötä niiden kanssa, Sveitsi ei saisi osallistua muiden maiden sotilaallisiin konflikteihin eikä asettaa pakotteita sodan osapuolille ja Sveitsin pitäisi käyttää puolueettomuuttaan kansainvälisten konfliktien ratkaisemiseen.

Kansanäänestyksessä sveitsiläiset tyrmäsivät aloitteen selvin luvuin.

Aloitteen ajankohtainen ydin oli sen kolmannessa kohdassa. Sveitsin hallituksella on alusta alkaen ollut selkeä kanta Venäjän Ukrainassa käymään sotaan. Aseita Sveitsi ei ole Ukrainalle toimittanut, mutta se on tukenut Ukrainaa taloudellisesti yli kuudella miljardilla eurolla ja liittynyt Euroopan unionin Venäjälle asettamiin pakotteisiin.

Aloitteen takana olivat Sveitsin perussuomalaiset eli oikeistopopulistinen Sveitsin kansanpuolue SVP. Sveitsin puolueettomuuden ymmärrettävistä syistä sydämen asiakseen ottanut Venäjä kävi kansanäänestyksen alla Sveitsin sosiaalisessa mediassa laajaa ja aktiivista kampanjaa aloitteen hyväksymisen puolesta.

Puolueettomuus voisi käydä hyveestä, vaikka se useimmiten onkin pelkkää hyveellisyyden kaapuun puettua politiikkaa, jossa yhteisen ja yleisen hyvän sijaan on kyse vain itsekkäästä oman edun tavoittelusta. Se, onko kyse hyveestä vai politiikasta, riippuu tilanteesta.

Puolueettomuus on hyve silloin, kun sen avulla edistetään ja kirkastetaan sellaisia arvoja kuin oikeus, totuus ja yhdenvertaisuus. Jos tilanteessa, jossa ystävälläni on jonkun kolmannen henkilön kanssa meneillään riita, jonka kaikista taustoista ja yksityiskohdista en koe olevani selvillä tai jossa en näe asiallisia perusteita ottaa kantaa kummankaan puolesta, toimin hyveen mukaisesti, kun vetoan puolueettomuuteeni enkä esimerkiksi asetu ystäväni kannalle vain, koska hän on ystäväni. Jos taas heittäydyn puolueettomaksi riitatilanteessa, jossa ystäväni on ilmiselvästi väärässä ja todellinen syypää koko tilanteeseen, puolueettomuuteni ei ole hyvettä nähnytkään.

Sveitsiläiset voivat onnitella itseään viisaasta ratkaisusta. Kansanäänestyksen tuloksen ansiosta heillä on jatkossakin mahdollisuus harjoittaa puolueettomuuttaan silloin, kun se on aidosti hyveellistä, ja valita selkeästi puolensa silloin, kun omatunto hyvin perustein sitä vaatii.

Uteliaisuudesta

kirjoittaja

Tuntemattoman kohtaaminen herättää meissä syystäkin tietynlaisen reaktion. Koskaan ei voi tietää, mihin kohtaaminen saattaa johtaa. Jos kyseessä on outo ihminen, emme voi olla varmoja, tuleeko hän pahat vai hyvät mielessään. Jos kyseessä on uusi keksintö, emme voi tietää, olisiko sen käyttöönotto hyvä vai huono asia.

Siperia opetti ihmiselle varovaisuutta jo kauan ennen kuin Siperiaa oli olemassakaan. Oman perheen tai heimon eloonjääminen saattoi olla pienestä kiinni silloin, kun luolan suulle ilmestyi vierasta väkeä. Luottamukselle saattoi olla pohjaa, jos vieras ei tullut ase kädessä, vaan ojensi paljaan käden hyvien aikeidensa merkiksi. Mutta kannatti silti katsoa, mitä tulijan toinen käsi oli tuolla hetkellä tekemässä, ja pitää varmuuden vuoksi oma käsi kaiken varalta valmiina tarttumaan kättä pitempään.

Varoen kannatti suhtautua myös kaikkeen luonnossa eteen tulevaan. Tuli saattoi polttaa, koski viedä mennessään, käärme purra ja karhu täräyttää tajun kankaalle. Kaatuvan puun alle ei ollut hyvä jäädä eikä kallionreunalta kurkotella liian kauas. Ja jos ei osannut erottaa toisistaan seitikkiä ja suppilovahveroa, oli parempi olla lähtemättä sieneen.

Varovaisuus on hyve, mutta liika varovaisuus saattaa kostautua. Jos kaikki uusi ja ihmeellinen vain työntää luotaan, moni mukava tuttavuus ja hyödyllinen keksintö jää syntymättä. Siksi myös uteliaisuus käy hyveestä.

Varovaisuus ja uteliaisuus kuuluvat niihin hyveisiin, joiden kohdalla ihmisen luontaisilla taipumuksilla on suuri vaikutus. Jotkut ovat jo syntyjään varovaisempia kuin toiset, toisia taas kaikki uusi ja outo vetää puoleensa magneetin lailla. Luontaiset taipumukset eivät sido ja kahlitse ihmistä niin, etteikö hänen olisi mahdollista oppia myös omalle temperamentilleen vastakkaisia hyveitä, mutta kokonaan niiden vaikutusta ei voi eikä kannata edes yrittää poistaa.

Tekoäly lienee viimeisin niistä keksinnöistä, jotka jakavat ihmisiä varovaisiin ja uteliaisiin. Yhdet eivät koske siihen tikullakaan, toiset ehtivät alta aikayksikön tehdä siitä itselleen läheisen ystävän ja työtoverin. Päätellen siitä innosta ja riemusta, jolla tekoäly on otettu vastaan niin työelämässä kuin vapaa-ajalla, uteliaisuus tuntuisi olevan varovaisuutta paljon yleisempi ominaisuus.

Kumpaankin suhtautumistapaan liittyy kuitenkin omat riskinsä, ja vasta aika näyttää, kumpi kahdesta hyveestä tuottaa tekoälyn tapauksessa paremman lopputuloksen. Olisiko kannattanut ottaa uudesta tekniikasta saman tien kaikki ilo irti vai sittenkin olla vähän varovaisempi sen käyttöönotossa? Panokset tässä veikkauksessa ovat kohtuullisen suuret. Rankimmassa tapauksessa oikea valinta saattaa pelastaa ihmiskunnan ja väärä valinta tuhota sen.

Niin kauan kuin lopullinen viisaus suhtautumisessa tekoälyyn on hämärän peitossa, kannattaa olla sortumatta liiallisuuksiin. Varovaisuus ei yleensäkään ole huono mauste sopassa, jossa uteliaisuus on pääraaka-aineena, mutta tekoälyn tapauksessa varovaisuutta on ehkä hyvä heittää kattilaan vähän tavallistakin reilummalla kädellä.

Ennakoivuudesta

kirjoittaja

”Ennakoi tuleva tilanne” oli Taljan eli Tapaturmantorjuntayhdistyksen liikennejaoksen – vuodesta 1971 alkaen Liikenneturva – valistuskampanjan tunnuslauseena vuonna 1969. Kampanjan vaikutuksista liikenneturvallisuuteen ei ole varmaa tietoa, mutta ainakin moni meistä 1960-luvulla eläneistä muistaa edelleen sen tunnuslauseen. Sloganin mieleen jäämistä edisti Kai Lindin ja Ragni Malmsténin esittämä kampanjan samanniminen tunnuslaulu. Laulu ja kampanjaan liittyvä huumoripitoinen filminpätkä löytyvät edelleen YouTubesta.

Ennakoiminen kuuluu hyveenä samaan joukkoon varovaisuuden, säästäväisyyden, kaukonäköisyyden, optimistisuuden, toiveikkuuden ja valppauden kanssa. Näitä hyveitä yhdistää se, että ne jokainen omalla tavallaan kuvaavat hyvää ja oikeaa tapaa suhtautua siihen, mitä on edessäpäin ja odotettavissa. Ihminen, joka nämä hyveet hallitsee, ei hevin tule ikävällä tavalla yllätetyksi.

Hyveiden mukaisessa toiminnassa avainasemassa on toiminnan säätäminen oikeaan kohtaan asteikolla nollasta maksimiin. Tietty varovaisuus on aina hyvästä, mutta liiallisuuksiin mennessään varovaisuus johtaa varmuuden maksimointiin ja sen myötä paikalleen jämähtämiseen. Säästäminen taas on yleensä hyvinkin järkevää, mutta ylenmääräinen säästäminen käy tuhoisaksi kansantaloudelle, kuten on moneen kertaan nähty. Jotta hyve ei jossain vaiheessa menisi överiksi ja muuttuisi paheeksi, pitäisi ainakin suurin piirtein osata arvella missä kohtaa asteikkoa optimi kulloinkin sijaitsee.

Säätämisen tärkeys hyveen onnistuneessa toteutuksessa tarkoittaa sitä, että tulevaisuuteen suuntautuvat hyveet eivät hyveinä ole helpoimmasta päästä. Tulevaisuus on aina enemmän tai vähemmän hämärän peitossa. On vaikea säätää hyvettä oikealla tavalla, kun ei tiedä miten asiat etenevät.

Ennakoivuus on tässä suhteessa ainakin periaatteessa vähän helpompi tapaus moneen lajitoveriinsa verrattuna. Ennakoiminen sisältää ajatuksen siitä, että jotain tiedetään olevan tapahtumassa. Liikenteessä varovaisuus panee hidastamaan ennen risteykseen saapumista ja katsomaan, onko vasemmalta tai oikealta tulossa auto. Ennakoimisesta on kyse silloin, kun auton näkee jo kaukaa olevan tulossa ja nostaa jalan kaasupolkimelta hyvissä ajoin ennen risteykseen tuloa. Taljan kampanjassa aivan oikein kehotettiin ennakoimaan tuleva tilanne, ei mahdollisesti edessä oleva tilanne.

Hämmentävää ennakoivuudessa on, että periaatteellisesta helppoudestaan huolimatta se ei millään tahdo elävässä elämässä toteutua. Ihmiskunta on iät ja ajat tiennyt, että maapallo ja sen kantokyky eivät kestä modernia elämänmenoa, ja silti tolkuton kulutusjuhla vain jatkuu kuin viimeistä päivää. Kaikki paitsi idiootit ymmärtävät, että ilmastonmuutoksen torjuminen on ihmiskunnalle elämän ja kuoleman kysymys, ja silti fossiilisia polttoaineita poltetaan vuosi vuodelta enemmän. Järki sanoo, että jonkun pitäisi kiireen vilkkaa miettiä vaihtoehtoista globaalia talousjärjestelmää nykyisen jatkuvaan kasvuun perustuvan markkinatalousjärjestelmän korvaajaksi, ja me nostamme kaikki liput salkoon, kun kansantalous näyttäisi vihdoin viimein kääntyvän kasvu-uralle.

Ei sitten pidä itkeä, kun vääjäämätön tapahtuu.

Ahkeruudesta

kirjoittaja

Teemmekö me työtä päästäksemme jossain vaiheessa taas lomalle vai vietämmekö välillä lomaa jaksaaksemme taas tehdä työtä?

Jotakuinkin näin voisi tiivistää yhden niistä kysymyksistä, joihin Aristoteles etsii vastausta Nikomakhoksen etiikkansa kymmenennessä ja viimeisessä kirjassa. Riippuen siitä, miten tähän kysymykseen vastaamme, me joko olemme hyveellisiä tai sitten emme.

Aristoteleen pohdinta liittyy kysymykseen onnellisuuden luonteesta. On olemassa kahdenlaisia asioita: niitä, jotka ovat itsessään arvokkaita ja tavoittelemisen arvoisia, sekä niitä, joiden kautta saavutamme sen, mikä on arvokasta, ja joita tavoitellaan siis jonkin muun kuin niiden itsensä takia. Näistä kahdesta ryhmästä onnellisuus kuuluu epäilemättä ensin mainittuihin, sillä onnellisuus jos mikä on itsessään riittävää.

Aristoteleen havaintojen mukaan myös miellyttävät huvitukset luetaan itsessään arvokkaisiin asioihin, sillä niitäkään ei valita minkään muun vuoksi. Nehän ovat, kuten Aristoteles toteaa, meille pikemminkin vahingoksi kuin hyödyksi saadessaan meidät lyömään laimin omaisuuttamme ja terveyttämme.

Onko siis niin, että onnellisuus ja huvitukset ovat yksi ja sama asia? Pitäisikö meidän onnea etsiessämme keskittyäkin vain hauskanpitoon? Onko ihmisen elämän tarkoitus murheen karkoitus, kuten Eppu Normaali laulaa?

Harmi kyllä Aristoteles vastaa näihin kysymyksiin kieltävästi. Hyvän ihmisen onnellisuus perustuu hyveen mukaiseen toimintaan. Jos onnellisuus olisi huvituksissa, kaiken hyveellisen toiminnan päämääränä olisi siis huvittelu. Aristoteleen mielestä tämä ei käy järkeen, sillä

olisi outoa, jos päämäärä olisi huvitus, ja kaikki vaivannäkö ja kärsiminen elämässä tapahtuisi huvin vuoksi, sillä voi sanoa, että valitsemme kaiken jonkin muun vuoksi lukuun ottamatta onnellisuutta, koska se on päämäärä. Vakava toiminta ja vaivannäkö pelkän huvituksen vuoksi näyttää typerältä ja sangen lapselliselta. (NE X)

Väärinkäsitys syntyy siitä, että tosiasiassa huvittelu ei ole itsessään arvokas asia, vaikka se sellaiselta saattaa näyttää. Se ei ole päämäärä vaan keino jonkin arvokkaamman saavuttamiseen:

Mutta se Anakharsiksen väite näyttää osuvan oikeaan, jonka mukaan huvitus on vakavaa toimintaa varten. Huvi on rentoutumista, jota ihmiset tarvitsevat, kun he eivät pysty työskentelemään yhtäjaksoisesti. Rentoutuminen ei ole päämäärä; se tapahtuu toiminnan takia. (NE X)

Toisin kuin me ahkerat suomalaiset Aristoteles ei puhu ahkeruudesta hyveenä. Ei tietenkään, sillä ahkeruus haiskahtaa aivan liiaksi rahvaalta ja työnteolta voidakseen olla minkäänlainen osa sitä elitististä elämäntapaa, johon Aristoteles hyveensä alun perin tarkoitti. Mutta Aristoteleen näkemykset onnellisuuden, hyveiden, vaivannäön ja rentoutumisen keskinäisistä suhteista ja järjestyksistä sopivat joka tapauksessa hyvin yhteen ahkeruuden idean kanssa. Ahkera ihminen ei tee työtä päästäkseen huvittelemaan ja rentoutumaan, vaan rentoutuu jaksaakseen tehdä työtä, mikä näin kesälomakauden alkaessa muistettakoon.