121-blogi

”Ennakoi tuleva tilanne” oli Taljan eli Tapaturmantorjuntayhdistyksen liikennejaoksen – vuodesta 1971 alkaen Liikenneturva – valistuskampanjan tunnuslauseena vuonna 1969. Kampanjan vaikutuksista liikenneturvallisuuteen ei ole varmaa tietoa, mutta ainakin moni meistä 1960-luvulla eläneistä muistaa edelleen sen tunnuslauseen. Sloganin mieleen jäämistä edisti Kai Lindin ja Ragni Malmsténin esittämä kampanjan samanniminen tunnuslaulu. Laulu ja kampanjaan liittyvä huumoripitoinen filminpätkä löytyvät edelleen YouTubesta.

Ennakoiminen kuuluu hyveenä samaan joukkoon varovaisuuden, säästäväisyyden, kaukonäköisyyden, optimistisuuden, toiveikkuuden ja valppauden kanssa. Näitä hyveitä yhdistää se, että ne jokainen omalla tavallaan kuvaavat hyvää ja oikeaa tapaa suhtautua siihen, mitä on edessäpäin ja odotettavissa. Ihminen, joka nämä hyveet hallitsee, ei hevin tule ikävällä tavalla yllätetyksi.

Hyveiden mukaisessa toiminnassa avainasemassa on toiminnan säätäminen oikeaan kohtaan asteikolla nollasta maksimiin. Tietty varovaisuus on aina hyvästä, mutta liiallisuuksiin mennessään varovaisuus johtaa varmuuden maksimointiin ja sen myötä paikalleen jämähtämiseen. Säästäminen taas on yleensä hyvinkin järkevää, mutta ylenmääräinen säästäminen käy tuhoisaksi kansantaloudelle, kuten on moneen kertaan nähty. Jotta hyve ei jossain vaiheessa menisi överiksi ja muuttuisi paheeksi, pitäisi ainakin suurin piirtein osata arvella missä kohtaa asteikkoa optimi kulloinkin sijaitsee.

Säätämisen tärkeys hyveen onnistuneessa toteutuksessa tarkoittaa sitä, että tulevaisuuteen suuntautuvat hyveet eivät hyveinä ole helpoimmasta päästä. Tulevaisuus on aina enemmän tai vähemmän hämärän peitossa. On vaikea säätää hyvettä oikealla tavalla, kun ei tiedä miten asiat etenevät.

Ennakoivuus on tässä suhteessa ainakin periaatteessa vähän helpompi tapaus moneen lajitoveriinsa verrattuna. Ennakoiminen sisältää ajatuksen siitä, että jotain tiedetään olevan tapahtumassa. Liikenteessä varovaisuus panee hidastamaan ennen risteykseen saapumista ja katsomaan, onko vasemmalta tai oikealta tulossa auto. Ennakoimisesta on kyse silloin, kun auton näkee jo kaukaa olevan tulossa ja nostaa jalan kaasupolkimelta hyvissä ajoin ennen risteykseen tuloa. Taljan kampanjassa aivan oikein kehotettiin ennakoimaan tuleva tilanne, ei mahdollisesti edessä oleva tilanne.

Hämmentävää ennakoivuudessa on, että periaatteellisesta helppoudestaan huolimatta se ei millään tahdo elävässä elämässä toteutua. Ihmiskunta on iät ja ajat tiennyt, että maapallo ja sen kantokyky eivät kestä modernia elämänmenoa, ja silti tolkuton kulutusjuhla vain jatkuu kuin viimeistä päivää. Kaikki paitsi idiootit ymmärtävät, että ilmastonmuutoksen torjuminen on ihmiskunnalle elämän ja kuoleman kysymys, ja silti fossiilisia polttoaineita poltetaan vuosi vuodelta enemmän. Järki sanoo, että jonkun pitäisi kiireen vilkkaa miettiä vaihtoehtoista globaalia talousjärjestelmää nykyisen jatkuvaan kasvuun perustuvan markkinatalousjärjestelmän korvaajaksi, ja me nostamme kaikki liput salkoon, kun kansantalous näyttäisi vihdoin viimein kääntyvän kasvu-uralle.

Ei sitten pidä itkeä, kun vääjäämätön tapahtuu.

Kone ja ihminen eroavat toisistaan kaikin mahdollisin tavoin. Kone jaksaa toimia periaatteessa lähes loputtomiin, ihmisen jaksamisella on aina rajansa. Rikki menneen koneen tilalle voi aina hankkia uuden samanlaisen, jokainen ihminen on ainutkertainen ja korvaamaton. Kone on pelkkä väline jonkin tehtävän suorittamisen, ihminen on itsessään päämäärä. Kone toimii minkään häiritsemättä oman logiikkansa mukaan, ihmistä ohjaavat järjen lisäksi myös halut ja tunteet, usein iloisesti eri suuntiin. Kone on olemassa vain tehdäkseen työtä, ihmisen elämässä on työn lisäksi paljon muutakin tärkeää ja arvokasta. Ja niin edelleen.

Modernia työelämää on mahdotonta edes kuvitella ilman ihmisen apuna ja työkaluina olevia koneita. Mutta toisin kuin voisi äkkipäätään arvella, edellä luetelluista koneen ja ihmisen ominaisuuksista päätellen ihmiselle on jäänyt tässä yhteiselossa pelkkä sivuosa. Työn maailma on selvästikin muovattu koneen luontoa silmällä pitäen. Sen asettamat vaatimukset on monin paikoin mitoitettu sellaisiksi, että ihminen ei voi niistä kunnialla, terveenä ja hyvissä voimin selvitä. Tapa, jolla kone sanelee tahdin, panee kysymään, onko työ ylipäätään ihmiselle sopiva ympäristö.

Koneiden maailmanvalloitus sai alkunsa jo muutama vuosisata sitten höyrykoneiden ja Kehruu-Jennyjen siivittämästä teollisesta vallankumouksesta. Tietotekniikan läpimurto ainoastaan sinetöi kauan sitten käynnistyneen kehityksen, tekoäly on vain askel matkalla ties minne. Sitä, miten ihmiselle tässä leikissä käy, kuvasi Charlie Chaplin Nykyaikansa (1936) liukuhihnakohtauksessa. Elokuvan sanoma ei ole vuosikymmenten kuluessa menettänyt tehoaan, mutta jostain syystä sen komiikka ei enää naurata samalla tavoin kuin aiemmin.

Se, että työn maailma on – tai on ainakin muutaman sata vuotta ollut – sellainen kuin on, ei kuitenkaan tarkoita, että näin myös pitäisi olla. Ihminen ei ole olemassa työtä vaan työ ihmistä varten. Siksi työelämän rakenteet ja vaatimukset pitäisi mitoittaa ihmisen, ei koneen ominaisuuksien mukaan. Tässä tehtävässä johtajat ja esihenkilöt ovat avainasemassa.

Esihenkilön tärkeänä mutta kaikkea muuta kuin helppona tehtävänä on pyrkiä varjelemaan inhimillisyyttä omassa yksikössään ja suojaamaan alaisensa mahdollisimman hyvin kaikilta epäinhimillisyyden paineilta ja vaatimuksilta. Nämä paineet voivat tulla yhtä hyvin ulko- kuin sisäpuolelta: ympäröivältä organisaatiolta sidosryhmineen mutta myös velvollisuudentuntoisilta ja työhönsä hukuttautuvilta alaisilta.

Inhimillisyyden puolesta toimiminen merkitsee usein vastavirtaan soutamista ellei peräti tuulimyllyjä vastaan taistelemista. Se voi pahimmillaan viedä esihenkilön napit vastakkain ylempiensä kanssa ja tuottaa ärtymyksen lisäksi monenlaisia vaikeuksia työuralla. Mutta parhaassa tapauksessa yksikkö, joka on saanut rauhassa keskittyä perustehtävänsä hyvään hoitamiseen, kiittää esihenkilöään tekemällä hyvällä mielellä huippuhyvää tulosta.

Kävi niin tai näin, seuraukset eivät tässäkään asiassa merkitse kaikkea. Johto voi osoittaa tyytymättömyytensä tavalla tai toisella, eikä työyhteisö aina osaa kiittää uransa yhteisen hyvän vuoksi uhrannutta esihenkilöä – tai edes tiedä, kenelle kiitos kuuluisi. Inhimillisyyttä puolustava esihenkilö voi joka tapauksessa olla tyytyväinen siihen, että on tullut toimineeksi oikein ja tehneeksi hyvää.