Itsenäisyys on suuri ja kallisarvoinen asia. Kansakunnalle se merkitsee kaikkea: oikeutta olla olemassa ja vapautta päättää omasta kohtalostaan. Vaikka itsenäisen kansakunnan arki onkin loputonta vääntämistä budjetista, lainsäädännöstä ja siitä, kuka missäkin asiassa saa määrätä kaapin paikan, itsenäisyys itsessään on aina juhlimisen arvoinen.
Itsenäisyys ei kuulu ainoastaan kansakunnille vaan myös yksilöille, niin ihmisille kuin monille eläimillekin. Lapsen kehityksessä itsenäistyminen alkaa jo aivan pienenä – viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsi oppii sanomaan ”ei” ja ilmaisemaan oman tahtonsa. Aikuistuvien nuorten rankkana tehtävänä on vain muutamassa vuodessa repiä itsensä irti vanhemmistaan ja ryhtyä kantamaan vastuuta omasta elämästään ja ratkaisuistaan. Ei ihme, jos itsenäistyminen ottaa välillä lujille puolin ja toisin.
Sen lisäksi, että itsenäistyminen on jokaisen osa, itsenäisyys on ihmisen ominaisuus, joka yksissä elää voimakkaampana, toisissa vähemmän voimakkaana. Itsenäinen ihminen kulkee omia polkujaan ja seuraa omaa tähteään miettimättä liiaksi, mitä muut ajattelevat. Hän kykenee ajattelemaan ja toimimaan sen mukaan, minkä itse kokee todeksi ja oikeaksi, eikä tunne houkutusta mukautua yleiseen mielipiteeseen. Itsenäinen ihminen uskaltaa tarvittaessa olla eri mieltä vaikka koko maailman kanssa.
Itsenäisyys on ominaisuus, mutta onko se hyve? Hyveet ovat ominaisuuksia, jotka oikeassa tilanteessa oikealla tavalla toimiessaan ovat hyviä sekä ihmisen omalta, ympäröivän yhteisön että koko toimintaympäristön kannalta. Onko itsenäisen ihmisen oman tiensä kulkemisesta ja oman totuuden etsimisestä iloa ja hyötyä yhteisölle, tai sen puoleen edes yksilölle itselleen? Eikö itsenäisyys ominaisuutena ole ennemminkin rasite kaikille osapuolille? Kohtalo, jonka jotkut meistä joutuvat ottamaan kantaakseen pakon edessä, tahtoivat sitä tai eivät? Kun paljon vähemmällä pääsisi, jos voisi kulkea vain virran mukana ja mukautua ympärillä olevien ajatuksiin, tavoitteisiin ja toiveisiin.
Toki itsenäinen ihminen tekee monessa tilanteessa elämän vaikeaksi sekä itselleen että muille. Mutta ihmisen omalta kannalta itsenäisten ratkaisujen tekeminen on kuitenkin se pienemmän riesan tie. Oman äänen tukahduttaminen ja kuoron mukana laulaminen rikkoisi itsenäisen ihmisen omaa luontoa vastaan ja saattaisi johtaa henkilökohtaisella tasolla tuhoisiin seurauksiin. Siksi toisekseen, niin vaikeaksi kuin itse- ja toisinajattelijat voivat muiden elämän tehdäkin, yhteisölle heistä on kuitenkin paljon enemmän hyötyä kuin haittaa. Heidän ansiostaan yhteisöllä on aina olemassa vaihtoehtoja yleisille mielipiteille ja virallisille totuuksille, mikä helpottaa kurssin muuttamista siinä vaiheessa, kun suunta näyttää olevan kohti katastrofia.
Hyveen tavalla toimiakseen itsenäisyys tarvitsee rinnalleen muita hyveitä. Ellei itsenäisyyteen yhdisty esimerkiksi sellaisia hyveitä kuin rohkeus, totuudellisuus ja armollisuus, itsenäinen ihminen tekee elämästä itselleen kohtuuttoman vaikeaa. Ilman vastuullisuuden, kuuntelevuuden ja suvaitsevaisuuden kaltaisia hyveitä hän taas käy kohtuuttomaksi rasitteeksi yhteisölleen. Mutta näin toimivat myös kaikki muut hyveet. Yksikään niistä ei yksinään vielä riitä tuottamaan sitä hyvää, jota niiden on tarkoitus tuottaa.
Itsenäisyys on siis hyve muiden hyveiden joukossa, mutta siinä mielessä ainutlaatuinen, että minkään toisen hyveen kunniaksi ei vedetä lippuja salkoihin.