Jos maailmassa kaikilla olisi hallussaan keskustelevuuden hyve, ei tarvittaisi sotia. Asiat voitaisiin puhua selviksi ja ongelmat ratkoa puhumalla, ei tankein, pommein ja ohjuksin. Sitä paitsi ongelmat eivät sotimalla edes ratkea vaan päinvastoin entisestään paisuvat. Lopulta on kuitenkin päästävä keskustelemaan.
Kaikki keskustelut eivät ole hyviä keskusteluja. Ei riitä, että puhutaan, täytyy osata puhua oikealla tavalla ja hallita monta keskustelemiseen liittyvää taitoa. Niinpä keskustelevuus ei oikeastaan ole yksi yksittäinen hyve vaan pikemminkin kokonainen nippu hyveitä, joita ilman keskustelu ei voi toimia.
Ensimmäinen keskustelevuuden hyveistä on kuuntelevuus. Pelkästä puhumisesta ilman kuuntelua ei vielä synny edes keskustelua saati hyvää keskustelua. Dialogin sijaan saadaan kaksi päällekkäistä monologia, suomeksi sanottuna inttämistä, huutoa ja toisen päälle puhumista. Puuttuu oikea asenne, pyrkimys kuulla ja ymmärtää toista ihmistä ja hänen näkemyksiään.
Kuuntelemisen kanssa hyvän parin muodostaa kunnioittavuus. Sen lisäksi, että hyvä keskustelija kuuntelee toista, hän myös kunnioittaa tämän mielipiteitä vaikka olisikin asioista eri mieltä. Keskustelun päämääränä pitäisi olla ymmärryksen lisääntyminen, eikä molemminpuolinen ymmärrys lisäänny sillä, että toisen näkemykset leimataan suoralta kädeltä typeriksi, hölmöiksi tai yksinkertaisesti vain vääriksi.
Pelkkä kuunteleminen ei kuitenkaan vielä tee keskustelusta keskustelua. On myös annettava eikä ainoastaan otettava vastaan, ja tämä tekee avoimuudesta ja rehellisyydestä keskustelun kannalta tärkeitä hyveitä. Pelkästä hymistelystä ja toisen myötäilystä syntyy hyvää keskustelua yhtä vähän kuin jatkuvasta väistelystä ja suojautumisesta hyvää nyrkkeilyä. Elleivät keskustelijat kerro avoimesti ja totuudenmukaisesti, mitä tuntevat ja ajattelevat, keskustelu jää pelkän rupattelun ja small talkin asteelle. Ei synny suurta ajatustenvaihtoa, vaan ainoastaan pientä puhetta.
Avoimuutta ja rehellisyyttä on kuitenkin syytä tasapainottaa huomioonottavuuden hyveellä. Omia totuuksiaan ei yleensä kannata täräyttää pöytään sellaisinaan, raakoina ja hiomattomina, jos haluaa tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Vain harvoin vastapuolena on niin taitava kuuntelija, että hän osaa ja viitsii mahdollisen jalokiven löytääkseen hioa toisen sanomisista kaikki häiritsevät särmät ja halkeamat. Kuuntelijan tehtävää helpottaakseen kannattaa ottaa huomioon hänen mahdolliset rajoituksensa ja vähän miettiä myös omaa sanomisen tapaansa. Samalla voi olennaisesti parantaa omia mahdollisuuksiaan tulla ymmärretyksi.
Keskustelevuuden hyve kätkee siis sisäänsä ainakin kuuntelevuuden, kunnioittavuuden, avoimuuden, rehellisyyden ja huomioonottavuuden hyveet. Jos nämä kaikki takataskusta löytyvät, on hyvät mahdollisuudet päästä käymään toinen toistaan hienompia ja antoisampia keskusteluja. Sanan säilän hiominen ja peitsen taittaminen kiinnostavasta aiheesta toisen taitavan keskustelijan kanssa on monin verroin antoisampaa kuin oikeiden sapelien kalistelu. Tätä tosin eivät kaikki itäisen maan vähemmän viisaat miehet ymmärrä.