Hyveet ovat ominaisuuksia, jotka tekevät olioista hyviä. Aristoteleen mukaan jokaisella oliolla on jokin erityispiirre, joka tekee oliosta omanlaisesta ja jonka perusteella olion onnistumista omana itsenään olemisessa voidaan arvioida. Niiksi erityispiirteiksi, jotka tekevät ihmisestä ihmisen, Aristoteles nimesi yhteisöllisyyden ja rationaalisuuden. Ihmisen hyveet ovat siis ne ominaisuudet, jotka tekevät meistä hyviä yhteisön jäseniä ja hyviä käyttämään järkeämme.
Hyveitä on kuitenkin moneen lähtöön, minkä jo Aristoteleskin tiesi. Hyveet tekevät meistä hyviä paitsi ylipäätään ihmisinä myös kaikissa niissä rooleissa ja tehtävissä, joissa satumme elämämme aikana toimimaan. Rakentajalla on rakentajan hyveet ja huilunsoittajalla huilunsoittajan hyveet – mikäli siis kyse sattuu olemaan hyvästä rakentajasta ja hyvästä huilunsoittajasta. Olipa hommamme mikä hyvänsä, aina voidaan nimetä ja määritellä ne ominaisuudet, joita tarvitsemme ollaksemme hyviä siinä, mitä olemme ja teemme.
Työn hyveet on luontevaa jakaa kolmeen ryhmään. Ensimmäiseen ja perustavimpaan kuuluvat yhteisölliset hyveet, jotka tekevät meistä hyviä yhteisön jäseniä ja sellaisina siis aristoteelisesti ajatellen hyviä ihmisiä. Työssäkin ollaan näet ennen kaikkea ihmisiä ja työelämässä yhteisön toimivuus on kaiken onnistumisen A ja O.
Toisen ryhmän muodostavat työnteon hyveet, joiden voi ajatella jakautuvan edelleen yleisiin ja ammattikohtaisiin työnteon hyveisiin. Edellisiin kuuluvat esimerkiksi ahkeruus, aikaansaavuus ja huolellisuus, jälkimmäisiin täsmällisyys (veturinkuljettajalla), tarkkuus (aivokirurgilla) ja järjestelmällisyys (kirjanpitäjällä).
Kolmantena ovat johtamisen hyveet, joita sinänsä tarvitsevat niin johtajat kuin johdettavat, mutta joita ilman johtamisessa ja esimiestyössä ei voi mitenkään onnistua.
Kriittisyys on hyve, mutta aivan erityinen sellainen. Kriittisyys ei ole ihmisen ominaisuutena välttämättä mitenkään erityisen hyvä, se ei tee ihmisestä hyvää kanssaihmistä ja yhteisön jäsentä. Kaveripiirin tai lentopallojoukkueen jäsenenä kriittisiä lausuntojaan ahkerasti viljelevä ihminen voi ennen pitkää käydä rasitukseksi muulle yhteisölle.
Myöskään johtamisen hyveeksi kriittisyydestä ei ole, ainakaan nykyisten johtamisoppien mukaan. Johtajan ja esimiehen tehtävänä on tukea ja valmentaa työyhteisöä aina vain parempiin suorituksiin. Toki jatkuva parantaminen edellyttää kykyä tarkastella kriittisesti aiempia aikaansaannoksia, mutta hyvä johtaja pitää kriittisyytensä piilossa ja keskittyy sen sijaan kannustamaan alaisiaan.
Kriittisyys on selkeästi työnteon hyve ja sellaisenakin tietynlaisten spesialistien ominaisuus. Opettajan, lääkärin tai kauppiaan hyveeksi kriittisyydestä ei ole. Sen sijaan tutkijan ja toimittajan hyveenä se kuuluu lajinsa terävimpään kärkeen. Jos tutkimus ei ole kriittistä, se ei täytä tieteellisen tutkimuksen kriteerejä, ja jos toimittaja kohtelee yhteiskunnallisia vaikuttajia silkkihansikkain, hän ei hoida työtään.
Toimiakseen hyveellisesti sekä tutkijan että toimittajan on kuitenkin keskitettävä kriittisyytensä vain varsinaiseen työhönsä. Huippututkijalle tai tähtitoimittajalle, joka teroittaa kritiikin keihästään kollegoihinsa, kriittisyys ei olekaan enää hyve vaan jotakin aivan muuta.