Taannoisista aluevaaleista jäi mieleen yhden uuden valtuutetun vastaus kysymykseen, näkyvätkö valtakunnanpolitiikasta tutut jakolinjat ja riitely jatkossa myös aluevaltuustojen arjessa. Ei, kuului vastaus. Jos jostain ollaan eri mieltä, etsitään yhteinen ratkaisu ja toimitaan yhdessä kaikkien yhteiseksi hyväksi.
Utopiaa ja idealismia? Ehkä. Arki aikanaan näyttää, miten asioista sopiminen käytännössä onnistuu. Mutta ainakin asenne on kohdallaan.
Myönteisyys on hyve. Se tuottaa oikeassa tilanteessa oikealla tavalla sovellettuna hyvää niin myönteiselle ihmiselle itselleen kuin hänen ympäristölleen, kuten jokainen todellinen hyve. Ja kaikkien muiden hyveiden tapaan myös myönteisyyden edellyttää juuri kykyä hahmottaa tilanne ja soveltaa ominaisuutta parhaalla mahdollisella tavalla. Myönteisyys saattaa kuitenkin olla tässä suhteessa monta muuta hyvettä vaikeampi tapaus.
Otetaan esimerkki. Matti kertoo Maijalle ideastaan. Maija ottaa idean tosissaan ja ryhtyy saman tien pohtimaan, mitkä ovat ne heikot kohdat, joiden vuoksi idean toteuttaminen ei ehkä välttämättä onnistu. Matti kokee, että Maija haluaa vain ampua idean alas ennen kuin se on edes noussut ilmaan, ja kimpaantuu. Maija taas ajattelee päinvastoin yrittäneensä varmistaa Matin idean lentokelpoisuuden selvittämällä sen heikkoudet ja etsimällä keinot niiden korjaamiseen. Matin mielestä Maijalta puuttuu myönteisyyttä, Maija puolestaan ihmettelee, mitä toisen idean vakavasti ottaminen ja sen toteutettavuuden varmistaminen sitten on, ellei juuri myönteisyyttä.
Myönteisyyden vaikeus ja siihen liittyvät väärinkäsitykset johtuvat usein siitä, että käsitykset myönteisyyden anatomiasta eivät aina osu yksiin. Myönteisyys on helppo yhdistää innostuvuuteen ja varauksettomuuteen. Useimmat meistä luultavasti tulkitsevat toisessa heränneen innostuksen myönteisyydeksi ja hänen esittämänsä kritiikin kielteisyydeksi. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Innostus voi tietenkin kertoa nimenomaan myönteisyydestä toisen ideaa kohtaan, mutta toisaalta kyse voi myös olla pelkästään ohimenevästä tunteesta, joka syttyy nopeasti ja sammuu saman tien jälkiä jättämättä. Jos ihminen on herkästi innostuvaa sorttia, hänen innostuksensa saattaa hyvinkin kertoa enemmän hänestä itsestään kuin hänen suhtautumisestaan toisen esittämään ideaan.
Vastaavasti kuulijan kriittisyys toisen esittämää ideaa kohtaan voi hyvinkin olla merkki siitä, että hän ei näe koko ajatuksessa mitään hyvää. Mutta yhtä hyvin hän saattaa luonteeltaan varovaisena vain pyrkiä varmistamaan idean toteuttamiskelpoisuuden ennen kuin uskaltaa heittäytyä haaveilemaan sen toteutumisesta.
Ehkä siis kannattaisi olla tuijottamatta liiaksi kanssakulkijan reaktioihin uusien ehdotusten edessä ja pyrkiä ennemmin selvittämään hänen asennettaan. Näin saattaisimme välttyä tekemästä oikeusmurhaa arvioidessamme hänen myönteisyyden hyvettään.
Politiikasta vielä: Ehkä myönteisyydelle voisi olla valtakunnanpolitiikassa käyttöä vähän nykyistä enemmän. Olisi hauska kuulla eduskuntakeskusteluissa opposition ainaisen urputtamisen sijaan edes joskus kehuvan hallituksen lakiesitystä siinä määrin hyvin harkituksi ja perustelluksi, että sen voi oppositiokin mielellään allekirjoittaa. Olen valmis lyömään satasen vetoa, että puolue, joka vilpittömästi pyrkisi rakentamaan yhteistä hyvää alituisen vastapuolen arvostelun sijaan, saisi helposti yli neljänneksen kansalaisten äänistä seuraavissa eduskuntavaaleissa.