Myötätunto on asia, jonka yhteydessä puurot ja vellit menevät helposti sekaisin jyvien ja akanoiden kanssa. Onko kyse tunteesta, kyvystä, taidosta, ominaisuudesta, luonteenpiirteestä vai peräti hyveestä? Vai kaikkien näiden kokonaisuudesta?
Aristoteles kiersi samaa kattilaa pohtiessaan Nikomakhoksen etiikassaan, miten hyve pitäisi ymmärtää. Hänen mukaansa ihmisellä on sielussaan kolmenlaisia asioita: tunteita, kykyjä ja luonteenpiirteitä. Tunteita ovat muun muassa viha, pelko, kateus, ilo, rakkaus, kaipaus ja sääli, ylipäätään kaikki sellainen, minkä kokemiseen liittyy nautintoa tai kärsimystä. Kyvyt taas tekevät meidät kykeneviksi tuntemaan tunteita. Ilman niitä emme kykenisi vihastumaan, ihastumaan tai säälimään. Ja luonteenpiirteiden ansiosta tunnemme tunteita hyvin tai huonosti – esimerkiksi vihastumme tilanteeseen nähden aivan liian helposti tai liian vähäisessä määrin tai sitten juuri asianmukaisella tavalla.
Koska hyveet löytyvät ihmisen sielusta, niiden täytyy Aristoteleen mukaan olla joko tunteita, kykyjä tai luonteenpiirteitä, sillä muunlaisia asioita sielussa ei ole. Tuntomerkki, joka paljastaa hyveen olemuksen, on kiitettävyys: hyve on se, minkä perusteella meitä kiitetään hyviksi ihmisiksi.
Tunteesta ei ilmeisestikään hyveen kohdalla ole kyse, sillä tunteet ja niiden tunteminen eivät itsessään ole sen enempää kiitettäviä kuin moitittavia. Samasta syystä myöskään kyky ei täytä hyveen tunnusmerkkejä, sillä pelkkä kyky tuntea tunteita ei vielä riitä kiitokseen tai moitteeseen. Sen sijaan se, minkä perusteella meitä kiitetään tai moititaan, on se tapa, jolla me tunteita tunnemme. Sitä, joka vihastuu liian helposti tai liian vähän, moititaan, kun taas sitä, joka tietyssä tilanteessa vihastuu oikealla tavalla, kiitetään. Hyveiden voidaan siis todeta olevan luonteenpiirteitä.
Näin ajatellen myötätuntoon liittyy siis melkoinen vyyhti monenlaisia asioita. Myötätunto itsessään on tunne, jota ihminen on tietynlaisissa tilanteissa taipuvainen tuntemaan tai sitten ei – riippuen siitä, onko kyseisellä ihmisellä empatiakyky eli kyky tuntea myötätuntoa. Myötätuntoisuus taas on luonteenpiirteeksi kehittynyt ominaisuus, jonka ansiosta tunnemme myötätuntoa oikeassa tilanteessa oikealla tavalla. Eli siis hyve.
Hyveellisyydessä keskeistä on tuntea tunnetta nimenomaan oikeassa tilanteessa kaikin puolin oikealla tavalla. Viime kuukausina olemme saaneet lukea lehdestä toinen toistaan murheellisempia kertomuksia Venäjän terrorisoimista ukrainalaisista. Myötätuntoisuuden hyveen hallitsee se, joka näitä juttuja lukiessaan osaa asettua läheisiään menettäneiden asemaan ja jakaa näiden surun ja murheen. Heikommilla myötätuntoisuutensa kanssa on se, joka sivuuttaa toisten kärsimykset pelkällä olan kohautuksella, mutta myös se, jonka ukrainalaisten kohtalo musertaa täysin. Puhumattakaan siitä, joka tuntee syvää myötätuntoa 70-vuotispäivänsä kaikenlaisten ikävien tapahtumien keskellä viettämään joutunutta ja maailmalta tulleita onnitteluja paitsi jäänyttä Vladimir Putinia kohtaan.
Toinen keskeinen piirre hyveellisyydessä on, että hyveeseen liittyy tunteen lisäksi aina myös toiminta. Myötätunnossa, joka saa meidät vain pahoittelemaan ja surkuttelemaan, on haaleuden ja onttouden tuntu. Aina emme voi auttaa, joko siksi, että meillä ei ole auttamiseen tarvittavia resursseja, tai siksi, että keinoja auttamiseen ei yksinkertaisesti ole. Mutta jos konstit löytyvät ja ovat meidän ulottuvillamme, aidosti myötätuntoinen ihminen ottaa ne myös käyttöön.