Säästäväisyys kuulostaa hyveenä kovin vanhanaikaiselta. Mieleen tulee jo kauan sitten manan majoille mennyt isotäti, joka keräsi jääkaapin lokeroon margariinipaketin kääreet. Niillä kun saattoi vielä voidella piirakkavuoan.
Viime viikkoina kysymys säästämisestä tai oikeammin sen puutteesta on noussut taas kerran otsikoihin. Yleisradio kertoi taannoin kierrätysvaatteiden joukosta löytyvän säännöllisesti upouusia vielä hintalapulla varustettuja vaatteita. Arvelujen mukaan kyse on heräteostoksista ja verkkokaupasta hankituista sopimattomiksi osoittautuneista vaatteista, jotka on palauttamisen sijaan laitettu kierrätykseen. Hyvä tietysti, että kierrätetään ja joku toinen saa itselleen uuden paidan, mutta säästäväisyyden näkökulmasta vaatteen ostaminen ja saman tien poistoon laittaminen ei tunnu ihan viisaalta.
Ruokahävikkiin taas kiinnitetään jatkuvasti enemmän huomiota – ei vähiten siksi, että EU on antanut jäsenmaille kymmenen vuotta aikaa puolittaa ruokahävikin määrä. Ja hyvä niin: Suomessa ruokahävikkiä kertyy vuosittain 500 miljoonaa kiloa eli melkein kaksi kiloa viikossa suuta kohden, imeväiset mukaan lukien. Säästämisen varaa olisi siis elintarvikepuolellakin.
Niin järkeenkäyvää kuin säästäminen onkin, sen merkitys on vuosikymmenten kuluessa hämärtynyt. Vanhoina aikoina säästäväisyys oli itsestään selvästi hyve, jonka arvo oli jokaiselle selvä. Ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot, opastettiin oman elämän alkuun valmistautuvaa jälkikasvua. Pankitkin olivat säästöpankkeja, eivät mitään finanssitavarataloja.
Nykyään säästämisestä on vaikea sanoa mitään yksiselitteistä. Yksille se on välttämättömyys ja kaupan 60 prosentin iltatarjoukset elinehto. Toisilla siihen ei ole mitään tarvetta, kun rahaa on enemmän kuin elämässään ehtii kuluttaa.
Myös kansantaloustieteilijöiden januksenkasvoinen asenne kuluttamiseen ja rahankäyttöön on omiaan herättämään epätietoisuutta säästämisen viisaudesta. Yhtäältä säästämiseen – nykykielellä sijoittamiseen – patistetaan ja ainakin lainarahalla kuluttamisesta varoitetaan. Toisaalta kansantalouden todetaan ainakin huonoina aikoina – joita tuntuu olevan kaiken aikaa joko juuri päällä tai vähintäänkin ihan kohta alkamassa – olevan pitkälti kotimaisen kulutuksen varassa eikä pikavippien tarjoajia tahdota saada millään ruotuun.
On kuitenkin kaksi syytä, joiden perusteella säästäväisyyttä voidaan edelleen pitää hyveenä. Ensimmäinen ja tärkein näistä on ekologisuus. Kaikki kuluttaminen merkitsee aina joko suoraan tai vähintään välillisesti myös luonnon ja luonnonvarojen kuluttamista. Vastuullisinkaan kuluttaja ei mahda mitään sille, että jokaisen tavaran tuottamiseen ja kuljettamiseen on käytetty raaka-aineita ja energiaa. Siksi jokainen euro, jonka jätämme käyttämättä ei-välttämättömiin hankintoihin, koituu yhteiseksi hyväksi.
Toinen syy säästämisen hyveellisyydelle on ihmiselämän yleinen epävarmuus. Äveriäinkään meistä ei voi olla varma siitä, ettei vielä jossain elämänsä vaiheessa joutuisi ahtaalle henkilökohtaisen taloutensa kanssa. Siinä tilanteessa ihmiselle on merkittävää etua siitä, että pystyy tulemaan toimeen mahdollisimman vähällä. Ja jotta pahan päivän tullen ei joutuisi liian koville, niukkuutta on hyvä kaiken varalta harjoitella jo etukäteen.
Kukaan ei kuole, vaikka viettäisi Älä osta mitään -päivää marraskuun lisäksi kaikkina muinakin kuukausina.