Määrätietoisuudesta

Määrätietoisuuden puutteesta ei Suomen nykyistä hallitusta ainakaan voi moittia. Pienen alkuhaparoinnin jälkeen Orpon hallitus on tarttunut toimeen jämäkästi ja lähtenyt toteuttamaan hallitusohjelman kirjauksia kansalaisten, tutkijoiden ja ammattiyhdistysliikkeen mielipiteistä piittaamatta. Arvostelijoita ja vastaan pullikoijia on ministerin suulla verrattu Helvetin enkeleiden ja mafian kaltaisiksi järjestäytyneen rikollisuuden edustajiksi.

Päämäärät ja tavoitteet harvoin toteutuvat omia aikojaan ja ilman vaivannäköä. Siksi määrätietoisuus on tärkeä ominaisuus sille, joka haluaa saada aikaan jotakin mainitsemisen arvoista. Mutta onko määrätietoisuus hyve vai peräti sen vastakohta? Se riippuu siitä, mitä ollaan tavoittelemassa ja millaisiin päämääriin pyrkimässä.

Hyveet ovat ominaisuuksia, joiden tehtävänä on tuottaa yhteistä hyvää. Siis hyvää kaikille: niin hyveelliselle ihmiselle itselleen, ympäröivälle yhteisölle kuin koko toimintaympäristölle – kasvit, eläimet ja koko planeetta mukaan lukien.

Arvofilosofiassa inhimilliseen toimintaan kuuluvat asiat on tapana määritellä kahteen ryhmään, arvoihin ja välineisiin. Näistä hyveet kuuluvat jälkimmäiseen. Ne ovat keinoja itsessään hyvien päämäärien eli arvojen toteuttamiseen, ja sellaisina välttämättömiä. Ilman hyveitä arvot jäävät meiltä toteuttamatta.

Hyveiden hyveellisyys on sidoksissa niiden tähtäimessä olevien päämäärien laatuun. Jos päämäärät ovat hyviä, keinoina niiden toteuttamiseen toimivat yksilöiden ominaisuudet täyttävät hyveiden kriteerit. Jos taas päämäärät eivät edusta yhteistä hyvää, niitä toteuttavat keinot eivät toimi hyveiden tavoin.

Ihminen voi tavoitella päämäärinään yhtä lailla arvoiksi kuin välineiksikin luettavia asioita. Arvot – sellaiset kuin oikeus, totuus ja luottamus – ovat hyviä ja arvokkaita aina ja kaikissa mahdollisissa maailmoissa, itsessään eivätkä vain välineinä jonkin suuremman hyvän tavoittelemiseen. Myös välineet, päällimmäisinä esimerkkeinä raha ja valta, voivat olla päämäärinä hyviä mutta eivät ole sitä välttämättä. Niiden tapauksessa kaikki riippuu siitä, millaista hyvää niitä tavoittelemalla saadaan aikaan, kaikkien yhteistä vai ainoastaan jonkun tai joidenkin omaa hyvää.

Jos päämääriä asettaessaan haluaa pelata varman päälle, kannattaa valita päämääräkseen arvojen toteuttamisen. Silloin voi luottaa siihen, että on edistämässä yhteistä hyvää, ja tulee samalla itse toimineeksi hyveellisen ihmisen tavoin. Petteri Orpon hallitus näyttää tähän mennessä keskittyneen enimmäkseen välineellisten asioiden tavoitteluun. Kyse on ennen kaikkea ollut rahasta: Suomen talouden kuntoon saamisesta, velkaantumisen hillitsemisestä ja säästämisestä.

Se, onko hallituksen osoittama määrätietoisuus hyve vai jotakin aivan muuta, jää siis vielä tässä vaiheessa hämärän peittoon. Jos hallituksen ratkaisuista seuraa yhteistä hyvää koko Suomelle ja kaikille suomalaisille, kuten pääministeri itse sanoo uskovansa, eikä muullekaan maailmalle mitään varsinaista pahaa, hallituksen määrätietoisuudessa on ollut kyse hyveestä. Jos taas hallituksen toimista seuraakin hyvää vain osalle suomalaisia, kuten suuri osa kansasta tuntuu epäilevän, toimien määrätietoisuudesta on hyveellisyys kaukana. Aika näyttää.

Yhteistyökykyisyydestä

Eduskuntavaalit on pidetty ja pulinat saavat alkaa. Vaalikamppailun aikana on tartuttu vastustajien jokaiseen argumenttiin ja tehty niistä silppua. Totuudessa on tietysti yritetty pysyä, mutta tekevällehän sattuu. Aina välillä on rakkaista vihollisista ja heidän näkemyksistään tullut annetuksi myös vääriä todistuksia.

Vaalihuoneistojen sulkeutuessa nähdään kerta toisensa jälkeen yksi demokratian kiinnostavimmista muodonmuutoksista, kun arkkivihollisista tulee yhdessä hetkessä potentiaalisia yhteistyökumppaneita. Jos vaalitaistelun kuluessa pisteitä onkin kerätty teräväkielisyyden ja piikittelytaidon kaltaisilla ominaisuuksilla, vaalin ratkettua punnitaan yhteistyökykyisyyden hyve.

Yhteistyökykyisyys kuuluu hyveiden joukossa niihin, joiden hahmottaminen ei aina ole ihan helppoa. Otetaan esimerkiksi vaikka se prosessi, jonka kautta maahan saadaan synnytettyä uusi hallitus.

Kuvitellaan tilanne, jossa vaalikamppailun aikana tietyt puolueet ilmoittavat jo heti kättelyssä, etteivät lähde samaan hallitukseen erään puolueen kanssa. Muuan puolue taas toteaa, että se on valmis yhteistyöhön kaikkien kanssa, kunhan taloutta ei enää rakenneta velkaantumisen varaan eikä toisaalta ilmastotavoitteista tingitä. Mainittu eräs puolue ilmoittaa omalta osaltaan, että sille käy hallituskumppaniksi periaatteessa kuka vain: asiakysymykset ovat ne, jotka ratkaisevat, keiden kanssa yhteistyö on mahdollista.

Puolueiden ilmoitusten perusteella tietyt puolueet olisi helppo leimata yhteistyökyvyttömiksi, kun taas muuan puolue ja eräs puolue näyttäisivät antavan malliesimerkin siitä, miten kovassakin paikassa voidaan osoittaa kiitettävää yhteistyökykyisyyttä. Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen. Jos ei ole kultaa kaikki, mikä kiiltää, ei ole yhteistyökyvyttömyyttäkään kaikki, mikä siltä ensi silmäyksellä näyttää.

Yhteistyön esteiksi voivat elävässä elämässä nousta monenlaiset asiat, kuten väärä projekti, väärä ajanhetki tai väärä yhteistyökumppani. Yhteisen hankkeen kaatuminen johonkin yksittäiseen kysymykseen ei vielä tee mistään osapuolesta yhteistyökyvytöntä. Jos voisin lähteä johonkin projektiin mutta en tähän, jossakin vaiheessa mutta en nyt tai jonkun kanssa mutta en näiden veijareiden, yhteistyökykyisyyden hyveessäni ei vielä välttämättä ole moittimista. Vasta jos en halua tehdä kenenkään kanssa koskaan mitään, joudun myöntämään olevani jokseenkin yhteistyökyvytön.

Jos tarkkoja ollaan, tietyt puolueet, muuan puolue ja eräs puolue eivät ainakaan vielä vaalikamppailun aikana kuultujen puheiden perusteella eroa missään määrin toisistaan yhteistyökykyisyyden hyveen suhteen. Jos eräs puolue ilmoittaa asiakysymysten ratkaisevan, saman tekee hieman toisin sanoin myös muuan puolue. Näiden kahden erona on vain se, että muuan puolue ilmoittaa, mitkä sen näkemysten mukaan ovat hallitusneuvotteluissa kynnyskysymyksiksi nousevat asiat, kun taas eräs puolue jättää kynnyskysymyksensä kertomatta. Mutta asiakysymyksistä näyttäisi tosiasiassa olevan kyse myös tiettyjen puolueiden tapauksessa. Eivät nekään mitä ilmeisimmin torju yhteistyötä erään puolueen kanssa vain siksi, että tämän pärstä ei miellytä, vaan siksi, että tietävät erään puolueen eräiden näkemysten nousevan tulevissa neuvotteluissa joka tapauksessa yhteistyön esteiksi.

Mitä tulee puolueiden hallitusyhteistyökykyisyyden hyveeseen, on pakko jäädä odottamaan sitä, että hallitus saadaan kokoon, ja katsoa sitten, miten yhteistyö sujuu. Lähtökohtaisesti hallitukseen voi päätyä vain yhteistyökykyisiä puolueita – ellei jokin hallituspuolueista sitten osoita olevansa jotakin muuta perumalla jo tehtyjä sopimuksia, toimimalla eduskunnassa toisin kuin on hallituksessa sanonut toimivansa tai vetämällä jotenkin muuten kaiken aikaa mattoa hallituskumppaneiden alta.