”Jokainen sukupolvi kirjoittaa sivistyksensä historian lastensa kirjoihin. Meidän aikamme on tieteellisen tutkimuksen aikakausi. Nykypäivien lapsilla ei ole aikaa unelmiin, ja he liikkuvat aivan toisessa ajatusmaailmassa kuin me aikoinamme. – – Niin, siitä ei ole epäilystä, etteikö lasten opetuksesta olisi huolehdittu, mutta mitä tulee heidän mielikuvituksestaan, nyt kun joululahjatkin antavat oppitunteja kemiassa ja fysiikassa. – – Ehkä olen väärässä, mutta minusta väliin tuntuu, että lastenkamareissamme on nyt vähemmän naurua kuin ennen vanhaan, että lasten kasvot käyvät yhä totisemmiksi.”
Pariisiin asettunut nuori ruotsalainen lääkäri Axel Munthe oli huolissaan ranskalaislapsista. Uudenlaiset tieteelliset lelut kiinnostivat kyllä lapsia ja vähensivät olennaisesti heidän aiheuttamaansa hälinää ja meteliä. La tranquillité des parents et l’instruction des enfants – vanhempien rauha ja lasten opetus – oli näiden lelujen tunnus. Mutta mitä leikin valjastaminen opetuksen käyttöön teki lasten kehitykselle? Millaisen jäljen lapsiin jätti se, että he eivät saaneet enää olla lapsia: telmiä ja mekastaa, leikkiä ilman tulosvastuuta ja paineita jatkuvasta kehittymisestä?
Munthe oli syystäkin huolissaan. Maailma oli muuttumassa, ja kehitys kehittyi kiihtyvään tahtiin. Elettiin 1880-luvun alkua. Ei kuluisi kuin muutama vuosi siihen, kun Karl F. Benz rakentaisi ensimmäisen polttomoottorilla kulkevan auton, ja vain parikymmentä vuotta myöhemmin Wrightin veljesten ”Flyer” lentäisi ensilentonsa Atlantin toisella puolen.
* * *
Leikkivyys täyttää sujuvasti hyveen tunnusmerkit: Se on ominaisuus, joka oikeassa tilanteessa oikein toteutuessaan tuottaa hyvää niin ihmiselle itselleen kuin ympäröivälle yhteisölle. Mutta mitä leikkivyys hyveenä oikein tarkoittaa, on vähän vaikea hahmottaa.
Leikkivyyden voisi ajatella olevan läheistä sukua luovuuden, rentouden ja huumorintajuisuuden kaltaisille hyveille. Leikkiin yhdistyy usein sellaisia asioita kuin mielikuvitus, omaehtoisuus ja mielihyvä. Leikissä itse toiminta on päämäärää tärkeämpää, ja jos leikissä on sääntöjä, ne ovat leikkijöiden itse kehittelemiä ja heidän muokattavissaan.
Leikkivyys on ennen kaikkea asenne- ja suhtautumiskysymys. Pelaaminen voi olla leikkiä, mutta vain, jos pelaajat eivät ota peliä liian tosissaan. Jos pelin voittaja innostuu voitostaan liikaa ja häviäjä suuttuu, leikkivyyden hyve loistaa poissaolollaan. Mitä Axel Munthe mahtaisi ajatella älykännyköistä ja digipelaamisesta, jää arvailujen varaan. Mutta luultavasti hän ei olisi ollut niistä erityisen innoissaan.
Leikki on lasten työtä. Kääntäen työn voisi parhaimmillaan ajatella olevan aikuisten leikkiä. Silloin työtä ei tehdä vain rahan takia vaan ennen kaikkea siksi, että työ sytyttää ja vie mennessään. Työtä saa tehdä sillä tavoin kuin itse parhaaksi näkee ja niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Säännöt ovat työntekijöiden palveluksessa eivätkä työntekijät sääntöjä varten. Jos jokin sääntö tuntuu turhalta ja rajoittaa liikaa, sen voi muuttaa tai poistaa.
Ehkä leikkivyydelle pitäisi olla enemmän sijaa aikuistenkin maailmassa. Lomaltakin olisi silloin hauskempi palata takaisin sorvin ääreen.