Hyveet metsästävät laumoissa niin kuin sudet, toteaa belgialais-amerikkalainen filosofi Amélie Rorty esseessään. Yksikään hyve ei missään tilanteessa yksinään riitä tuottamaan parasta mahdollista lopputulosta. Tarvitaan aina tukku erilaisia hyveitä, jotta kaikki menisi niin kuin Strömsössä.
Susilauman saalistaessa jokaisella sudella on oma tehtävänsä. Yksi johtaa ja muut hoitavat kukin oman tonttinsa. Hyveet toimivat samalla tavoin. Useimmissa arkisissa tilanteissa voidaan nimetä jokin yksi hyve, jonka toteutuminen on tilanteenonnistumisen kannalta ratkaisevan tärkeää. Tuottaakseen parhaan mahdollisen lopputuloksen tämä päähyve tarvitsee kuitenkin rinnalleen joukon avustavia hyveitä, joiden tehtävänä on kunkin omalla tavallaan tukea ja tasapainottaa päähyveen toimintaa.
Esimerkistä käy tilanne, jossa esimiehen on annettava työntekijälle korjaavaa palautetta tämän tavasta toimia asiakkaiden kanssa. Tällaisessa tilanteessa palautteen antamisen voidaan perustellusti ajatella olevan vastuullista ja asian hoitamatta jättämisen vastaavasti vastuutonta, joten vastuullisuus on tässä tapauksessa luonteva ehdokas johtavaksi hyveeksi. Tärkeää ei kuitenkaan ole vain se, että palautetta annetaan, vaan myös tapa, jolla se tehdään. Palautteen olisi ensinnäkin oltava avointa ja totuudenmukaista, jotta asian käsittely ei tuottaisi ylimääräisiä epäselvyyksiä. Sävyn olisi syytä olla keskusteleva ja huomioonottava, jotta työntekijä kokisi tulevansa tilanteessa asiallisella tavalla kuulluksi. Lisäksi palaute tulisi esittää hyväntahtoisesti ja arvostavasti, jotta se olisi mahdollisimman helppo ottaa vastaan. Jotta esimies onnistuisi haastavassa tilanteessa toimimaan hyvän esimiehen tavoin, vastuullisuuden lisäksi tarvittaisiin siis ainakin kuusi avustavaa hyvettä: avoimuus, totuudellisuus, keskustelevuus, huomioonottavuus, hyväntahtoisuus ja arvostavuus.
Inhimillinen elämä ei ole täysin sattumanvaraista, vaan tapahtumat tuppaavat kulkemaan vanhoja tuttuja latujaan. Tietyntyyppiset tilanteet toistuvat uudelleen ja uudelleen, mikä tekee elämästä, jos ei helppoa, niin ainakin jotenkin hallittavaa. Hyveiden kannalta tämä johtaa roolijakojen vakiintumiseen. Tietyistä hyveistä tulee tähtiä, jotka kerran toisensa jälkeen saavat loistaa pääroolissa. Tällaisia suuria hyveitä ovat esimerkiksi oikeudenmukaisuus, ystävällisyys, luotettavuus ja rehellisyys. Toiset hyveistä taas erikoistuvat avustaviin rooleihin pitämään huolta siitä, että tähdet pääsevät loistamaan. Yksi näistä uskollisista sotureista, joita ilman suuret tähdet olisivat pulassa, on tilannetajuisuus.
Hyveet ovat ominaisuuksia, joiden oikea toiminta edellyttää aina tilanteen mukaista harkintaa. Jotta harkinta osuisi oikeaan, tarvitaan tilannetajun tuottama totuudenmukainen kuva siitä, mistä kussakin tilanteessa on kyse. Jos tilannetaju pettää, rehellisyys ei rakenna vaan repii eikä huumori ole hauskaa vaan moukkamaista. Vastuullisuus kääntyy vastuuttomuudeksi, avuliaisuus halventamiseksi, nöyryys tekopyhyydeksi, suvaitsevaisuus alistamiseksi ja ystävällisyys sarkasmiksi.
Arkiset mokamme ja epäonnistumisemme eivät aina kerro jonkin suuren hyveen puutteesta. Kun tuleva presidentti televisiolähetyksessä kuittaa asiavirheensä toteamalla ”sori siitä”, hän ei välttämättä osoita suhtautuvansa totuuteen yliolkaisesti. Eikä suurten saksien heilutteleminen iloisessa ryhmäkuvassa vielä todista sitä, että valtiovarainministeri on täydellisen kykenemätön minkäänlaiseen myötätuntoon niitä kansalaisia kohtaan, joiden elämän hän on päätöksillään ajanut kriisiin. Kyse saattaa olla vain tilannetajun pettämisestä. Ja toivottavasti onkin.