Hyveet ja käytöstavat tapaavat kulkea käsi kädessä yhtä jalkaa. Jos ihmisellä on hyveet hallussaan, se näkyy päälle päin käytöksenä, jota yleisesti luonnehditaan hyväksi. Ei tosin aina ja ihan kaikissa tilanteissa. Joskus hyveellisyys edellyttää täsmälleen päinvastaista käytöstä.
Kuvitellaan tilanne, jossa porukalla ollaan tekemässä tärkeää päätöstä. Ratkaisu, johon ollaan päätymässä, on katastrofaalisen huono ellei peräti laiton, mutta vain yksi ihminen ymmärtää tilanteen vakavuuden. Jos tämä yksi ihminen ottaa vastuullisuuden hyveensä vakavasti, hän tekee mitä vain saadakseen muut heräämään ja huomaamaan, mitä on tapahtumassa: huutaa kurkku suorana, hyppii pöydällä, hakkaa puheenjohtajaa kengällä päähän. Mitä tahansa, kunhan vain saa muut kuuntelemaan ja ymmärtämään.
Mutta kuten sanottu, yleensä tietysti hyveet ja hyvä käytös kuuluvat yhteen. Arkipuheessa ja nopeasti ajatellen hyveet ja hyvä käytös saattavat kuulostaa jopa yhdeltä ja samalta asialta. Huomioonottavuus, kuuntelevuus ja kunnioittavuus ovat hyveitä mutta myös hyvän käytöksen tunnusmerkkejä. Hyveet ja käytöstavat eroavat toisistaan kuitenkin yhdessä merkittävässä suhteessa. Siinä missä hyveet menevät ihmisessä luihin ja ytimiin, käytöstavat saattavat hyvinkin olla meissä vain pelkkää pintaa.
Hyvin kasvatettu ja käytöstavat oppinut aikuinen ihminen kykenee tilanteessa kuin tilanteessa käyttäytymään hyvin ja oikein – ja samalla peittämään ympärillä olevilta kaiken sen, mitä mielessä oikeasti liikkuu. Meillä saattaa olla vaikka kuinka pimeitä ja myrkyllisiä tunteita ja ajatuksia kanssaihmisiämme kohtaan, mutta jos meillä on käytöstavat hallussa, onnistumme niiden avulla harhauttamaan ympäristömme luulemaan itsestämme jotakin aivan muuta.
Hyveisiin kasvanut ja niiden mukaisen toiminnan omaksunut ihminen on läpikotaisin sitä, miltä päältä katsoen näyttää. Jos hän ottaa toiset huomioon, kuuntelee heidän näkemyksiään ja kunnioittaa niitä silloinkin, kun ne poikkeavat hänen omistaan, hän tulee näin toimiessaan avanneeksi ympäristölleen oman sisimmän luontonsa, ei peittäneeksi sen.
Arkisen elämän sujuvuuden kannalta useimmissa tilanteissa ei ole suurta väliä, heijastaako toimintamme todellisia hyveitä vai osaammeko vain käyttäytyä hyvin. Esimerkiksi työyhteisön kitkaton toiminta edellyttää vain sitä, että kaikki yhteisön jäsenet toimivat niin kuin hyveellinen ihminen toimii, ei sitä, että kaikki ovat hyveellisiä. Erot hyveellisten ja hyvin käyttäytyvien ihmisten välillä käyvät merkityksellisiksi vasta silloin, kun kyseessä ovat läheiset ja pitkäaikaiset ihmissuhteet, ja vastaavasti niiden hyveiden suhteen, jotka tällaisissa suhteissa ovat tärkeimpiä.
Ystävällisyys on hyvä esimerkki hyveestä, jonka kohdalla pelkkä käytös ei aina riitä. Olla ystävällinen kaupan kassalle tai bussikuskille onnistuu – tai ainakin sen pitäisi onnistua – riittävässä määrin kaikilta, joilla käytöstavat ovat edes jotenkuten hallussa. Sen sijaan ystävyyssuhteet ja aivan erityisesti parisuhde edellyttävät pidemmän päälle toimiakseen osapuolilta todellista, ajatusten, tunteiden ja asenteiden tasolle menevää ystävällisyyttä.
Aristoteleen mukaan todellinen ja aito ystävyys perustuu vastavuoroiselle ja molemmin puolin tiedostetulle hyväntahtoisuudelle, jota voisi hyvin myös ystävällisyyden hyveeksi sanoa. Ei ollenkaan huonosti ajateltu.