”Aktiivisuus ei tarkoita aloitekykyä eikä välttämättä aikaansaamistakaan, vaan sitä, millä vauhdilla ja voimalla ihminen tekee työn. Se kertoo vain tyylin. Se tarkoittaa myös sitä, miten nopeasti ihminen ryhtyy työhön, mutta ei kerro mitään sitä, saako hän työn valmiiksi. Aktiivisuus tarkoittaa pöhinää, mutta tehokkuudesta ja aikaansaamisesta se ei kerro.”
Näin ruotii työelämässä kovassa kurssissa olevaa aktiivisuutta psykologi Liisa Keltikangas-Järvinen uudessa kirjassaan Itsekkyyden aika. Hänen mukaansa aktiivisuuden arvostamisessa on kyse suomalaiselle työelämälle tyypillisestä kehäpäätelmästä.
Työelämässä milloin mikäkin ihmisen ominaisuus nousee yleisen arvostuksen kohteeksi. Sytykkeenä saattaa olla jokin – usein Yhdysvalloissa tehty – pseudo-tieteellinen tutkimus, jota jossakin ulkolaisessa – usein amerikkalaisessa – lehtiartikkelissa esitellään. Suomalainen toimittaja lukee artikkelin ja tekee sen pohjalta jutun omaan mediaansa. Kaikenkarvaiset konsultit ja henkilöstön kehittäjät tarttuvat syöttiin, ja niin uusi työelämän trendi on syntynyt.
Seuraavassa vaiheessa urallaan eteenpäin pyrkivät ihmiset löytävät itsestään muotiin tulleen ominaisuuden, ryhtyvät viljelemään sitä itsessään ja alkavat menestyä työssään entistä paremmin. Menestyksen syynä ei kuitenkaan ole se, että kyseessä oleva ominaisuus tekisi heistä yhtään parempia työssään. Sattuma vain on puuttunut peliin, ja kulttuurissa on alettu arvostaa tiettyä ominaisuutta ilman mitään järjellistä syytä.
Useimmissa tapauksissa muodikkaan ominaisuuden ympärille syntynyt kupla ei ennätä puhjeta ennen kuin jokin uusi ominaisuus nousee samalla tavoin työelämän ihmeitä tekeväksi voimaksi, ja edellinen muoti kaikessa hiljaisuudessa vain unohtuu.
Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan ekstroversio ja siihen olennaisesti liittyvät sosiaalisuus, eloisuus, aktiivisuus, vakuuttavuus ja elämyshakuisuus ovat nousseet työelämässä arvostuksen kohteiksi juuri tällä tavoin. Mitään näyttöä niiden tuottamasta todellisesta hyödystä ei ole. Niitä arvostetaan vain siksi, että niitä arvostetaan.
Jos aktiivisuus ei ole mikään autuaaksitekevä piirre ihmisessä vaan ainoastaan yksi ominaisuus muiden joukossa, mikä tekisi siitä hyveen? Se, millaiset syyt saavat ihmisen toimimaan ja millä tavoin.
Toiminnan hyveellisyyden kannalta olennaista on ensinnäkin motiivi eli se, miksi ihminen toimii niin kuin toimii. Hyveellisen toiminnan motiivina on hyvän johdonmukainen toteuttaminen sen itsensä vuoksi, ei esimerkiksi hetken mielijohteesta, pakotettuna tai oman edun tavoittelemiseksi. Toiseksi hyveelliseltä toiminnalta edellytetään, että sen seuraukset ovat kaikkien mahdollisten tahojen kannalta myönteiset tai vähintään neutraalit.
Aktiivisuus on hyve esimerkiksi silloin, kun puolustamme heikompaa, tartumme epäoikeudenmukaisuuksiin ja vääryyksiin, nousemme barrikadeille luonnon ja ympäristön puolesta, viemme pullaa naapurissa asuvalle vanhukselle, puutumme kiusaamiseen tai avaamme oven lastenvaunuja työntävälle pienen lapsen vanhemmalle. Ja kun teemme näin vain siksi, että se on hyvää.