Elämme outoja aikoja. Maailma rakoilee ja aatteet pettävät. Ystäviin ei voi enää luottaa, kumppanit kääntävät selän, hyvät vaihtavat leiriä ja liittyvät pahoihin. Kaikki on yhtä sosiaalista mediaa.
Jos joskus niin nyt olisi tarvetta ja tilausta solidaarisuuden hyveelle. Solidaarisuudella tarkoitetaan yhteisvastuullisuutta, yhteenkuuluvuutta ja yhteisyyttä. Sen nykyinen käyttö juontaa juurensa roomalaisesta oikeudesta, jossa termi in solidum viittasi lainan yhteisvastuullisuuteen. Modernin yhteiskunnallisen merkityksensä se sai Ranskan vallankumouksen myötä, työväenliikkeen hellimäksi ihanteeksi ja iskulauseeksi se nousi 1800-luvulla. Ryvetyttyään aikansa neuvostopropagandan keskeisenä käsitteenä se nousi toistaiseksi viimeiseen loistoonsa Gdanskissa vuonna 1980 perustetun riippumattoman ammattiliiton nimenä.
Solidaarisuus on yhteisöllinen hyve sanan varsinaisessa merkityksessä. Sen ainoana edellytyksenä on samaan joukkoon kuuluminen. Ei ole väliä, millainen olet, kunhan olet yksi meistä. Kaverille ei käännetä selkää, ketään ei jätetä yksin. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.
Yhteisöllisenä hyveenä solidaarisuus on tietyssä mielessä luotettavuuden vastinpari. Siinä, missä yhteisöllä on lupa vaatia jokaiselta jäseneltään luotettavuutta, joukkoon kuuluvalla on oikeus odottaa yhteisöltään solidaarisuutta. Yhteisö, joka hädän hetkellä hylkää jäsenensä ja jättää tämän oman onnensa nojaan, ei toimi hyveellisellä tavalla.
Lääkkeillä tapaa olla omat sivuvaikutuksensa. Solidaarisuuden sivuvaikutuksena on entistä korkeampien raja-aitojen vetäminen ihmisten ja kansojen välille. Vanha, jo Aristoteleen tunnustama totuus on, että yhteinen vihollinen yhdistää. Historia tuntee lukemattomia esimerkkejä siitä, miten sota synnyttää toinen toistaan mahdottomampia liittoja. Ilman Hitlerin Saksaa Churchillin Britannialla ja Stalinin Neuvostoliitolla tuskin olisi ollut mitään tekemistä keskenään, sen enempää kuin CIA:lla ja Osama bin Ladenilla ilman Afganistanin neuvostomiehitystä.
Yhteisen vihollisen edessä syntynyttä solidaarisuutta on helppo ymmärtää. Moraalisesti vaikeampi asia on solidaarisuuden itsensä aikaansaama vastakkainasettelu – se ulkopuolisuus tai jopa vihollisuus, joka syntyy yhteisön sisäisen solidaarisuuden kääntöpuolena. Tämän ovat omissa nahoissaan karvaasti kokeneet muiden muassa ne lukemattomat afrikkalaiset, jotka ovat pyrkineet Eurooppaan paremman elämän toivossa ja joista viimeisten parinkymmenen vuoden aikana kymmenet tuhannet ovat hukkuneet Välimereen. Siitä huolimatta, että Euroopan unionin alkuperäinen tarkoitus oli aivan toinen, muualta tulevien pakolaisten ja siirtolaisten silmissä siitä on tullut piikkilanka-aitojen ja korkeiden muurien sulkema paratiisi, jonne heillä ei ole pääsyä.
Solidaarisuuden sivuvaikutukset eivät tee tyhjäksi sen arvoa ja merkitystä. Ne edustavat solidaarisuuteen liittyviä riskejä, jotka on syytä tiedostaa ja joiden suhteen on hyvä olla varuillaan. Mutta ne eivät ole syy solidaarisuuden hylkäämiseen.
Paras suoja solidaarisuuden ei-toivottuja sivuvaikutuksia vastaan on solidaarisuuden ymmärtäminen osana yhteisön yleistä hyveellisyyttä. Hyveellisyyteen kuuluu olennaisesti ajatus hyveiden ykseydestä ja kaikkien hyveiden muodostamasta kokonaisuudesta. Yksikään hyve puhtaaksi viljeltynä, äärimmilleen vietynä ja muiden yläpuolelle korotettuna ei johda hyvään ja oikeaan lopputulokseen. Todellinen hyveellisyys syntyy vasta hyveiden tasapainosta.
Solidaarisuuden aiheuttama ulossulkeminen on ehkäistävissä muiden hyveiden avulla. Oikeamielinen ja hyväksyvä solidaarisuus ylittää arjen yhteisöjen rajat ja auttaa pitämään mielessä, että viime kädessä me kaikki olemme osa yhtä suurta koko ihmiskunnan laajuista yhteisöä. Oikeudenmukaisuuteen ja totuudellisuuteen liittynyt solidaarisuus puolestaan ei voi koskaan unohtaa, että jokaisella yksilöllä on oma luovuttamaton ihmisarvonsa.