Ihminen, joka jokaisessa eteen tulevassa tilanteessa pitää tiukasti kiinni periaatteistaan ja toimii niiden mukaan, ansaitsee kaiken kunnioituksen. Mutta eihän hänen kanssaan voi elää.
Ihmiset ovat erilaisia eivätkä kaikkien ajatukset kulje samaa rataa. Vaikka päämäärät olisivat yhteiset, keinoista voidaan aina olla monta mieltä. Siksi arki sujuakseen edellyttää meiltä jatkuvaa valmiutta periaatteiden punnitsemiseen ja kompromissien tekoon. Tämä tekee joustavuudesta yhden tärkeimmistä yhteisöllisistä hyveistä.
Hyvässä yhteisössä joustavuus toimii niin ajatusten, sanojen kuin tekojenkin tasolla. Joustava ihminen kykenee ajattelemaan asioita uudelleen ja muuttamaan suunnitelmia tilanteiden ja olosuhteiden muuttuessa, välttämään jyrkkiä mielipiteitä ja ehdottomia ilmaisuja sekä tarvittaessa joustamaan sopimuksista ja ylittämään oman mukavuusalueensa rajoja. Jos tällaisia ihmisiä löytyy vaikkapa työyhteisöstä riittävästi, mikään tilanne ei muodostu ylitsepääsemättömän vaikeaksi.
Joustavuuden hyve sekoitetaan turhan usein selkärangattomuuden paheeseen, ja joustava ihminen saakin kiitoksen sijaan osakseen moitetta ja paheksuntaa. Vaikka aitoa selkärangattomuuttakin esiintyy, useimmiten paheksunta kertonee kuitenkin enemmän paheksujasta itsestään kuin paheksunnan kohteesta. Toisten joustavuudesta närkästyvät lähimmäiset saattavat hyvinkin olla juuri niitä omat näkemyksensä sementtiin valaneita periaatteen ihmisiä, joiden päätä edes sysimustan paljastuminen vitivalkeaksi ei saa kääntymään. Heitä voisi muistuttaa John Maynard Keynesin nimiin pannusta tokaisusta: ”Kun saan uutta informaatiota, muutan johtopäätöksiäni. Mitä te teette?”
Joustavuudessakin on silti omat sudenkuoppansa. Joustavuudelle on osattava asettaa rajat molemmissa suunnissa. Joustamattomuus on pahe mutta niin on myös liiallisuuksiin menevä joustaminen.
Hyveen tunnistaa vaikutuksistaan. Oikeassa tilanteessa oikealla tavalla toimiessaan hyve on hyvä ominaisuus sekä kantajansa että kaikkien muiden kannalta. Jos hyveen vaikutukset kääntyvät myönteisistä kielteisiksi jonkun osapuolen kannalta, hyveen ja paheen välinen raja on tullut ylitetyksi.
Joustamattomuus on yleensä huono asia kaikkien kannalta, mutta myös joustaminen saattaa pidemmän päälle antaa sekä ihmiselle itselleen että hänen ympäristölleen vähemmän kuin ottaa. Siinä vaiheessa, kun joustava ihminen alkaa kokea joustavuutensa rasitteeksi ja joustavuuden varaan rakentamisesta tulee ympäröivälle yhteisölle tapa, on aika tarkistaa suuntaa ja ottaa pakkia. Muussa tapauksessa joustava ihminen on vaarassa jäädä oman joustavuutensa vangiksi ja yhteisö kaivaa itselleen kuopan, josta sen on vaikea nousta.
Jokainen hyve on omalla tavallaan yhteisöllinen, mutta joustavuus on sitä oikeastaan vielä paljon syvemmässä merkityksessä kuin useimmat muut hyveet. Syynä tähän on juuri edellä mainittu joustavuudelle tyypillinen sudenkuoppa.
Ihmiset ovat hyveissään erilaisia. Yhdet ovat toisia ystävällisempiä, jotkut joustavat enemmän kuin muut. Ystävällisiä ihmisiä ei välttämättä haittaa, jos kaikki eivät yhteisössä ole samalla tavoin ystävällisiä. Mutta yhteisössä, jossa yhdet joustavat ja toiset eivät, syntyy väistämättä ongelma. Joustaminen tapahtuu aina niiden hyväksi, jotka eivät syystä tai toisesta itse jousta. Yksittäiset tilanteet ovat asia erikseen, mutta jos joustaminen ei pidemmän päälle ole tasapuolista, yksistä tulee pysyvästi hyväksikäytettyjä ja toisista hyväksikäyttäjiä. Siksi joustamisesta tulisi pystyä tekemään aidosti kaikkien yhteinen asia. Muussa tapauksessa yhteisön joustavuuden tason määrää se, joka on kaikkein huonoin joustamaan, ja se olisi peräti surullista.