Hyväksyvyydestä

Pandemia alkaa olla siinä vaiheessa, että ottaa päähän. Erityisesti kaikki.

Se, että mistään muusta ei enää puhuta kuin yhdestä typerästä viruksesta eikä siitä puhuta edes tarpeeksi.

Kaikki ylenmääräiset rajoitukset ja varotoimenpiteet ja se, että kaikki eivät noudata niitä, vaikka pitäisi.

Pormestarit, jotka eivät ymmärrä ministereitä, ja ministerit, jotka eivät ymmärrä virkamiehiä, ja virkamiehet, jotka eivät ymmärrä tavallisia ihmisiä, ja tavalliset ihmiset, jotka eivät ymmärrä pormestareita, ja päinvastoin.

Kaikki espoolaiset, joiden lasten pitää välttämättä päästä harrastamaan kesken epidemian, koska muuten uraputki katkeaa jo päiväkodissa.

Kaikki vantaalaiset, joiden täytyy päästä roikkumaan ostoskeskuksissa viruksia hankkimassa, kun ei ole mitään parempaa ja hyödyllisempää tekemistä.

Kaikki kalliolaiset hipsterit, joiden on ihan pakko päästä joka ilta lajitovereineen korttelikapakkaan sen sijaan, että katsoisivat kotona Areenasta Aikuisia.

Kaikki lääketehtaat, jotka eivät sen vertaa luottaneet omiin rokotteisiinsa, että olisivat tehneet niitä tarpeeksi varastoon jo ennen virallista hyväksyntää.

Kaikki poliitikot, jotka eivät ymmärtäneet vaatia rokotteiden patenttisuojan poistamista ehtona rokotetutkimusten rahoittamiselle yhteiskunnan varoilla.

Ne kiinalaiset eläintorikauppiaat, jotka tämän myrkyn keittivät, ja ne Kiinan johtajat, jotka eivät kanna vastuutaan yhtään mistään.

Se amerikkalainen musiikkimajuri, joka lainasi ilman lupaa meidän Finlandiaa omaan avaruusaiheiseen tekeleeseensä.

Se, että tänä talvena on lunta ja pakkasta vaikka viime talvena ei ollut.

Se, että pääsiäinen ja juhannus osuvat tänäkin vuonna viikonloppuun.

Se, että ottaa päähän.

Jos ottaa päähän, kannattaa muistaa, että hyväksyvyys on hyve. Sekä omaa että toisten elämää helpottaa, kun onnistuu vain hyväksymään kaikki ne asiat, joille ei kuitenkaan voi mitään, ja kaikki ihmiset sellaisina kuin he ovat. Ja ennen kaikkea oman itsensä ja sen, että joskus ottaa päähän. Sillä ihmisiähän tässä vain ollaan.

Paitsi Putinin harjoittamaa mielenosoittajien mäiskintää ei ikinä pidä mennä hyväksymään.