Puolueettomuudesta

Sveitsiläisillä on tapana äänestellä milloin mistäkin. Se on heidän versionsa demokratiasta. Onko heidän systeeminsä parempi vai huonompi kuin meidän edustuksellinen demokratiamme, lienee hyvinkin tulkinnanvarainen juttu, ehkä jopa makuasia. Mutta kiva joka tapauksessa, että demokratioitakin on moneen junaan.

Muutama viikko sitten sveitsiläiset järjestivät kansanäänestyksen puolueettomuudesta. Sveitsi jos mikä on puolueeton maa, joskus jopa ärsyttävyyteen saakka, mutta joidenkin mielestä ei ilmeisestikään tarpeeksi puolueeton.

Kansanäänestys koski puolueettomuuden vahvistamista ja tiivistämistä koskevaa lakialoitetta. Lehtitietojen mukaan aloitteessa vaadittiin neljää asiaa: Puolueettomuus pitäisi kirjata perustuslakiin pysyvästi ja peruuttamattomasti, Sveitsi ei saisi liittyä minkäänlaisiin puolustus- tai sotilasliittoihin eikä edes tehdä yhteistyötä niiden kanssa, Sveitsi ei saisi osallistua muiden maiden sotilaallisiin konflikteihin eikä asettaa pakotteita sodan osapuolille ja Sveitsin pitäisi käyttää puolueettomuuttaan kansainvälisten konfliktien ratkaisemiseen.

Kansanäänestyksessä sveitsiläiset tyrmäsivät aloitteen selvin luvuin.

Aloitteen ajankohtainen ydin oli sen kolmannessa kohdassa. Sveitsin hallituksella on alusta alkaen ollut selkeä kanta Venäjän Ukrainassa käymään sotaan. Aseita Sveitsi ei ole Ukrainalle toimittanut, mutta se on tukenut Ukrainaa taloudellisesti yli kuudella miljardilla eurolla ja liittynyt Euroopan unionin Venäjälle asettamiin pakotteisiin.

Aloitteen takana olivat Sveitsin perussuomalaiset eli oikeistopopulistinen Sveitsin kansanpuolue SVP. Sveitsin puolueettomuuden ymmärrettävistä syistä sydämen asiakseen ottanut Venäjä kävi kansanäänestyksen alla Sveitsin sosiaalisessa mediassa laajaa ja aktiivista kampanjaa aloitteen hyväksymisen puolesta.

Puolueettomuus voisi käydä hyveestä, vaikka se useimmiten onkin pelkkää hyveellisyyden kaapuun puettua politiikkaa, jossa yhteisen ja yleisen hyvän sijaan on kyse vain itsekkäästä oman edun tavoittelusta. Se, onko kyse hyveestä vai politiikasta, riippuu tilanteesta.

Puolueettomuus on hyve silloin, kun sen avulla edistetään ja kirkastetaan sellaisia arvoja kuin oikeus, totuus ja yhdenvertaisuus. Jos tilanteessa, jossa ystävälläni on jonkun kolmannen henkilön kanssa meneillään riita, jonka kaikista taustoista ja yksityiskohdista en koe olevani selvillä tai jossa en näe asiallisia perusteita ottaa kantaa kummankaan puolesta, toimin hyveen mukaisesti, kun vetoan puolueettomuuteeni enkä esimerkiksi asetu ystäväni kannalle vain, koska hän on ystäväni. Jos taas heittäydyn puolueettomaksi riitatilanteessa, jossa ystäväni on ilmiselvästi väärässä ja todellinen syypää koko tilanteeseen, puolueettomuuteni ei ole hyvettä nähnytkään.

Sveitsiläiset voivat onnitella itseään viisaasta ratkaisusta. Kansanäänestyksen tuloksen ansiosta heillä on jatkossakin mahdollisuus harjoittaa puolueettomuuttaan silloin, kun se on aidosti hyveellistä, ja valita selkeästi puolensa silloin, kun omatunto hyvin perustein sitä vaatii.