Talvea on kalenterin mukaan jäljellä vielä useampi viikko, mutta tässä vaiheessa voi jo hyvin perustein sanoa, että ainakin Etelä- ja Länsi-Suomessa eletään surkeinta talvea ikiaikoihin, ehkä jopa koskaan. Tokihan talvi voi vieläkin yllättää sekä autoilijan että pulkkailijan, mutta leskenlehden ja pähkinäpensaan kukkiminen tammikuussa näillä leveysasteilla on kyllä kaikkea muuta kuin asiallista.
Leudossa talvessa on kiistämättä hyvätkin puolensa. Energiaa on säästynyt ja lämmityskustannukset ovat pysyneet kohtuullisina, lumenluojat eivät ole putoilleet katoilta eivätkä vanhukset ole liukastelleet käsiään poikki ja lonkkiaan halki. Mutta hiihtäjien, luistelijoiden, kelkkailijoiden ja lumilinnanrakentajien sopeutumiskyky on ollut kovalla koetuksella. Mistä päästäänkin itse asiaan.
Mitä eroa on sopeutumiskyvyllä ja sopeutuvuudella? Jälkimmäinen on hyve.
Aristoteles erottaa toisistaan tunteet, kyvyt ja hyveet. Tunteita ovat suuttumus, pelko, kateus, ilo, rakkaus, kaipaus, sääli ja sen sellaiset. Kyvyiksi sanotaan niitä ihmismielen osia, joiden kautta tunteita tunnetaan. Rakastaminen tai hauskanpito ei onnistu siltä, jolta puuttuu kyky rakastaa tai tuntea iloa. Ja hyveiksi sanotaan niitä ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä, joiden ansiosta me tunnemme tunteita hyvällä ja oikealla tavalla.
Aristoteleen mukaan sopeutumiskykyinen on näin ollen se, jolta sopeutuminen tarpeen tullen onnistuu. Hyveellisellä tavalla sopeutuva taas on se, joka sopeutuu oikeassa tilanteessa oikealla tavalla niihin asioihin, joihin ihmisen on hyvä sopeutua – sekä oman itsensä että kanssaeläjiensä vuoksi.
Hyveelliselle sopeutumiselle on siis erilaisia kriteerejä, joiden merkitys ja painoarvo määräytyvät tapauskohtaisesti. Tilannearvio on pääosassa esimerkiksi silloin, kun anoppilan joulupöydässä lankomies rohmuaa lautaselleen kaiken jäljellä olevan muikunmädin. Se, joka tässä tilanteessa kykenee sopeutumaan, saattaa hyveellään tulla pelastaneeksi koko suvun joulurauhan.
Oikea tapa sopeutua on kyseessä silloin, kun kesäperjantainen mökkimatka pysähtyy kilometrien mittaiseen paikallaan seisovaan jonoon. Se, joka sopeutuu mökkisaunan lämmityksen yllättävään viivästymiseen hikeentymättä, kiroilematta ja torvea soittamatta, toimii sekä oman terveytensä että muiden hyvinvoinnin kannalta hyvin ja oikein.
Ehkä merkittävin ja kauaskantoisin hyveellisen sopeutumisen kriteeri koskee kuitenkin sitä, millaisiin asioihin me sopeudumme ja mihin taas emme. Pääperiaate on se, että niihin asioihin, joihin meillä ei ole minkäänlaisia keinoja vaikuttaa, on viisasta vain sopeutua. Sen sijaan niihin ei-toivottuihin asiantiloihin, joihin vaikuttaminen ainakin teoriassa on mahdollisuuksien rajoissa, ei hyveellisen ihmisen pitäisi koskaan sopeutua.
Selvääkin selvempää on, että meneillään olevalle surkealle talvelle ei kukaan mahda mitään. Sää ei muutu talvisemmaksi, vaikka irrottaisimme pakastimista ovet ja kantaisimme ne pihalle tai säätäisimme kaikki mahdolliset lämpöpumput imemään lämpöä harakoilta sisätiloihin. Siksi vetiseen talveen ei auta kuin sopeutua. Mitä helpommin se meiltä onnistuu, sen parempi itsellemme.
Sen sijaan ilmastonmuutokselle periksi antaminen ja pelkkä tulevaan surkeuteen sopeutuminen ei missään tilanteessa ole hyveellinen ratkaisu. Ilmaston lämpeneminen kun ei koskaan ole niin katastrofaalisessa pisteessä, ettei sen vastaisista toimista luopuminen tekisi tilannetta vieläkin katastrofaalisemmaksi.
Erityisen huono juttu sopeutuminen on siellä, missä onnettomaan asiantilaan on puhtaasti inhimilliset syyt ja missä asioiden muuttaminen olisi näin ollen ihan vain meistä itsestämme kiinni. Ihmisten kiusaaminen ja huono kohtelu kouluissa, urheiluseuroissa ja työpaikoilla jatkuu juuri niin kauan kuin me kaikki vain sopeudumme tilanteeseen. Katsomalla vääränlaista toimintaa läpi sormien milloin milläkin verukkeella tulemme rakentaneeksi kulttuuria, jossa ihmisten rääkkääminen kaikista nollatoleranssipuheista huolimatta on ja pysyy maan tapana. Ja tämä on kaikkea muuta kuin hyveellistä.