Suomen kieli toimii joskus aika hauskasti. Lause ”välittävyys on johdon hyve” voidaan tulkita kahdella aivan erilaisella tavalla, joista toinen liittyy sähkötekniikkaan ja toinen yritysetiikkaan. Antiikin filosofit olisivat pitäneet myös edellistä tulkintaa täysin luonnollisena. Heidän ajattelussaan hyveet kuuluivat paitsi elävien myös niiden elottomien olioiden maailmaan, joilla oli jokin tehtävä. Esimerkiksi veitsen hyveenä oli leikata, joten veitsen hyveenä oli terävyys. Jos antiikin Ateena olisi kytketty sähköverkkoon, välittävyyttä olisi ilman muuta pidetty johtimien ja kaapeleiden toiminnan kannalta välttämättömänä hyveenä.
Nykyihmiselle välittävyys on ennen kaikkea ihmisen hyve. Kreikan kielen sana arete, jolla Platonin ja Aristoteleen maailmassa saatettiin viitata yhtä hyvin ihmisiin, eläimiin kuin kaikenlaisiin tarvekaluihin, käännettäisiin viimemainittujen tapauksessa nykyään ennemminkin erinomaisuudeksi kuin hyveeksi. Elias Lönnrotin keksimä hyve toimii ennen kaikkea etiikan ja moraalifilosofian terminä ja kuuluu sellaisena ihmisten maailmaan.
Kielitoimiston sanakirja antaa verbille välittää useita erilaisia merkityksiä. Näistä välittävyyteen hyveenä liittyy ennen kaikkea merkitys pitää jkta t. jtak tärkeänä, merkitsevänä, läheisenä tms. Hyveellisellä tavalla välittävälle ihmiselle kaikki ei ole yhdentekevää.
Useiden hyveinä pidettyjen ominaisuuksien tapauksessa hyveellisyyden kannalta ratkaisevaa on se, millä tavoin ja missä määrin ihminen viljelee kyseistä ominaisuutta omassa toiminnassaan. Suvaitsevaisuus ja huumorintajuisuus ovat esimerkkejä hyveistä, jotka noudattavat Aristoteleen aikanaan muotoilemaa keskivälisyyden periaatetta. Ne, jotka suvaitsevat liikaa tai liian vähän, eivät ole hyveellisiä, eivät myöskään ne, jotka lyövät kaiken leikiksi tai eivät päinvastoin ymmärrä huumoria ollenkaan.
Välittävyys ei kuulu niiden ominaisuuksien joukkoon, joissa hyve löytyy kahden ääripäissä sijaitsevan paheen välistä. Välittävyyden hyveellisyyden kannalta olennaista ei ole niinkään se, välittääkö jostakin liikaa tai liian vähän, vaan se, mistä ylipäätään välittää.
Hyveellisellä tavalla välittävä ihminen välittää niistä asioista, jotka ovat välittämisen arvoisia, ennen kaikkea siis niistä, jotka ovat itsessään hyviä ja arvokkaita: toisista ihmisistä ja heidän hyvinvoinnistaan ja tunteistaan, eläimistä, luonnosta ja ympäristöstä. Asioiden painoarvoa punnitessaan hän osaa erottaa toisistaan arvot ja välineet ja asettaa edelliset jälkimäisten edelle. Rahaa ja omaa arvovaltaa tärkeämpiä hänelle ovat totuus, oikeus, vapaus, turvallisuus, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus.
Välittävyys kuuluu hyveenä meille kaikille, mutta kuten tämän kirjoituksen alussa todettiin, erityisesti sen voidaan ajatella olevan johdon hyve. Sitä soisi löytyvän ennen kaikkea niiltä, jotka tekevät päätöksiä myös muiden kuin omasta puolestaan ja joilla on valtaa vaikuttaa toisten ihmisten elämään. Jos päättäjät eivät osaa asettua alamaistensa asemaan ja jaksa välittää heidän hyvästään, he saavat aikaan pahaa jälkeä.
On selvää, että suurten kokonaisuuksien johtajilla on vastuu suurista asioista, yrityksen johdolla yrityksen ja ministereillä koko yhteiskunnan toiminnasta. Mutta toimitusjohtaja, joka ajattelee vain yrityksen tuloksen maksimoimista, on huono johtaja, ja ministeri, joka ei löydä itsestään myötätuntoa heikossa asemassa olevia kohtaan, on kelvoton ministeri.