Avoimuus on hyveenä vähän hankalasti hahmotettavissa. Reiluudesta ja ystävällisyydestä on helppo sanoa, mitä ne missäkin tilanteessa tarkoittavat. Mutta avoimuus on toista maata. Mihin sen kanssa raja oikein pitäisi vetää? Mikä on liikaa ja mikä liian vähän? Missä tilanteessa, kenen kanssa ja millaisten asioiden suhteen meidän olisi hyvä olla avoimia? Onko avoimuus ylipäätään hyve vai pikemminkin pahe?
Ensimmäiseksi vastaus viimeiseen kysymykseen: Kyllä avoimuus täyttää hyveen kriteerit. Se on ominaisuus, joka oikeassa tilanteessa oikealla tavalla sovellettuna tuottaa hyvää sekä ihmiselle itselleen että ympärillä oleville. Tämän enempää ei hyveeltä pidä eikä tarvitse vaatia.
Kuinka avoin ihmisen on oikein hyvä olla? Jokainen meistä tuntee sekä niitä ihmisiä, jotka kertovat kaikille kaikesta kaiken, että niitä, jotka eivät kerro kenellekään mistään mitään. Kumpikaan ei välttämättä ole väärin, ei ainakaan aina ja kaikissa tilanteissa.
Avoimuuden arviointiin nyrkkisäännöksi käy edellä mainittu hyveen määritelmä. Olennaista on, mitä toiminnasta seuraa. Jos kaikille pelkkää hyvää, kyseessä on hyve. Jos jollekulle jotakin vahinkoa, kyse on jostakin muusta.
Kaikki riippuu tilanteesta. Joskus on hyvä kertoa aivan kaikki. Vaikka silloin, kun on tullut tehneeksi elämänsä munauksen. Virheiden peittely tuntuu tällaisessa tilanteessa usein houkuttelevimmalta vaihtoehdolta, mutta on harvoin viisasta. Paljon viisaampaa sekä oman itsen että muiden kannalta on kertoa avoimesti kaikki. Totuudella on vastustamaton taipumus tulla kuitenkin ennemmin tai myöhemmin esiin, ja kun se tapahtuu, jälkiensä peittelijällä on täysi syy toivoa olevansa jossain ihan muualla.
Toisinaan taas on viisainta pitää kaikki vain omana tietonaan. Niin kuin esimerkiksi silloin, kun ympärillä olevat ihmiset vain odottavat pääsevänsä vääntämään veistä haavassa, tekemään toisesta raakaa pilaa tai käyttämään hyväkseen toisen avomielisyyttä. Hyveellinen toiminta on hyvää myös toimijan itsensä kannalta, eikä itseään avoimuudellaan jalkaan ampuva ihminen täytä tätä kuvausta.
Mihin avoimuutta sitten tarvitaan? Esimerkiksi luottamuksen rakentamiseen, kuten hallinto-oikeuden emeritusprofessori Olli Mäenpää 70-vuotishaastattelussaan (HS 30.10.2020) toteaa.
Yksi hyveiden tarkoituksista on varmistaa arvojen eli itsessään hyvien ja arvokkaiden päämäärien toteutuminen. Kunkin kulttuurin ja yhteiskunnan kannalta tärkeän arvon toteutumiseen tarvitaan tyypillisesti kokonainen kimppu erilaisia hyveitä. Luottamuksen tapauksessa ensinnäkin tietysti luotettavuutta mutta myös luottavaisuutta, sillä pelkkä luottamuksen arvoisena oleminen ei riitä mihinkään, ellei kukaan kuitenkaan luota. Toiseksi oikeudenmukaisuutta ja hyväntahtoisuutta, sillä niiden puuttuessa vain hullu tai itsetuhoinen luottaa yhtään mihinkään. Kolmanneksi keskustelevuutta ja rehellisyyttä, sillä ellei asioista puhuta ja ellei se, mitä sanotaan, ole totta, luottamusta ei vain synny. Ja neljänneksi avoimuutta, sillä todellinen graniitinluja luottamus syntyy vasta siinä vaiheessa, kun ikävimmätkin asiat on uskallettu sanoa ääneen.
Olkaamme siis avoimia. Mutta harkiten, tilanteen mukaan ja pitäen tarkkaan huoli siitä, ettei kukaan joudun kärsimään. Silloin avoimuus on hyve.