Kestävyydestä

Kestävyys ei ole hyveenä ihan tavallisimmasta päästä. Täydellä syyllä voi kysyä, onko se itse asiassa hyve ollenkaan.

Aristoteleellä oli asiaan hyvin selkeä kanta. Kestävyys oli ilman muuta hyve – mutta ei ihmisen vaan hevosen hyve. Hevosen tehtävänä oli kuljettaa ihmisiä ja tavaroita paikasta toiseen, ja tämän tehtävän suorittaminen hyvin edellytti hevoselta sekä nopeutta että kestävyyttä. Nopeus ja kestävyys olivat näin ollen hevosen hyveet eli ne ominaisuudet, jotka tekivät hevosesta hyvän hevosen.

Aristoteles liitti kyllä kestävyyden myös ihmiseen, mutta ihmisen tapauksessa kestävyys ei hänen mukaansa ollut hyve vaan eräänlainen vahvaluonteisuuden heikompi muoto. Toisin kuin hyveelliseen, vahvaluonteiseen ihmiseen on puutteellisen kasvatuksen jäljiltä jäänyt joitakin huonoja haluja, jotka tietynlaisissa tilanteissa pyrkivät ohjaamaan hänen toimintaansa vikasuuntaan. Vahvaluonteisuutensa ansiosta tällainen ihminen kykenee työntämään sivuun vääränlaisiin nautintoihin ohjaavat huonot halunsa ja olemaan välittämättä niistä. Kestävä ihminen sen sijaan ei saa houkutuksia mielestään ja kärsii halujensa tyydyttymättömyydestä, mutta juuri kestävyytensä ansiosta sietää kärsimystä sortumatta nautintoihin.

Aristoteleen käsitystä kestävyydestä on kuitenkin syytä laajentaa, ja nostaa kestävyys inhimillisten hyveiden joukkoon. Kaikki kärsimys ei nimittäin liity ihmisen omiin huonoihin haluihin, joita hyveellisellä ihmisellä ei Aristoteleen mukaan lainkaan ole. On paljon myös sellaista kärsimystä, jonka olemassaoloon ihmisellä itsellään ei ole osaa eikä arpaa. Tämän tietävät varsin hyvin esimerkiksi sotaa käyvät ukrainalaiset, mutta myös lähes koko lukioaikansa erilaisten koronarajoitusten alla eläneet uudet ylioppilaat. Se, että heillä on ollut kestävyyttä selvitä koettelemuksistaan, on ilman muuta syytä lukea heille hyveeksi.

Kestävyys on hyveenä tietyllä tapaa huomaamaton. On jokseenkin tavallista, että edes kestävä ihminen itse ei tule panneeksi merkille omaa kestävyyttään. Tämä johtuu useimmiten tilanteesta, jossa ihminen kestävyyttä tarvitsee. Sodassa tai etäkoulussa kenelläkään tuskin on aikaa ja energiaa ryhtyä tarkkailemaan omaa itseään ja omaa kestävyyttään. Mitä tiukempi paikka, sitä enemmän vaaditaan kestävyyttä, mutta samalla kaikki voimat on keskitettävä vain ja ainoastaan tilanteesta selviämiseen.

Toinen syy kestävyyden huomaamattomuuteen on siinä, ettei kovia kokenut ihminen aina osaa edes pitää kestävyyttään minään erityisenä ominaisuutenaan saati hyveenään. Kestävyys liittyy usein tilanteisiin, joissa ihmisellä ei ole varaa valita. Hän ei näin ollen joudu tai pääse punnitsemaan, mikä olisi kohdalle osuneessa tilanteessa hyvä ja oikea toimintatapa. Hän toimii pakon edessä niin kuin toimii, koska vaihtoehtoa ei käytännössä ole. Ukraina joko sotii tai tuhoutuu, etäkoululainen joko opiskelee tai luopuu unelmistaan. Tässä suhteessa kestävyys muistuttaa hyveenä rohkeutta. Se, mikä vierestä katsoen saattaa näyttää esimerkilliseltä rohkeudelta, voi ihmisestä itsestään tuntua ainoalta mahdolliselta vaihtoehdolta, jonka toteuttamiseen ei ollut mitään muuta syytä kuin vaihtoehtojen puutteesta johtuva pakko.

Kestävyys on joka tapauksessa täysipainoinen hyve huomaamattomuudestaan huolimatta – ellei peräti juuri sen ansiosta. Aristoteleen mukaan aidon hyveellisyyden tunnistaa siitä, että se jää hyveelliseltä ihmiseltä itseltään kokonaan huomaamatta. Hyveen mukainen toiminta tapahtuu näet niin automaattisesti, ettei ihminen itse sitä edes huomaa, ja vaikka huomaisi, ei pitäisi sitä millään tavalla maininnan arvoisena. Jos siis Aristotelesta on uskominen, kestävät ihmiset ne vasta hyveellisiä ovatkin.

Keskustelevuudesta

Jos maailmassa kaikilla olisi hallussaan keskustelevuuden hyve, ei tarvittaisi sotia. Asiat voitaisiin puhua selviksi ja ongelmat ratkoa puhumalla, ei tankein, pommein ja ohjuksin. Sitä paitsi ongelmat eivät sotimalla edes ratkea vaan päinvastoin entisestään paisuvat. Lopulta on kuitenkin päästävä keskustelemaan.

Kaikki keskustelut eivät ole hyviä keskusteluja. Ei riitä, että puhutaan, täytyy osata puhua oikealla tavalla ja hallita monta keskustelemiseen liittyvää taitoa. Niinpä keskustelevuus ei oikeastaan ole yksi yksittäinen hyve vaan pikemminkin kokonainen nippu hyveitä, joita ilman keskustelu ei voi toimia.

Ensimmäinen keskustelevuuden hyveistä on kuuntelevuus. Pelkästä puhumisesta ilman kuuntelua ei vielä synny edes keskustelua saati hyvää keskustelua. Dialogin sijaan saadaan kaksi päällekkäistä monologia, suomeksi sanottuna inttämistä, huutoa ja toisen päälle puhumista. Puuttuu oikea asenne, pyrkimys kuulla ja ymmärtää toista ihmistä ja hänen näkemyksiään.

Kuuntelemisen kanssa hyvän parin muodostaa kunnioittavuus. Sen lisäksi, että hyvä keskustelija kuuntelee toista, hän myös kunnioittaa tämän mielipiteitä vaikka olisikin asioista eri mieltä. Keskustelun päämääränä pitäisi olla ymmärryksen lisääntyminen, eikä molemminpuolinen ymmärrys lisäänny sillä, että toisen näkemykset leimataan suoralta kädeltä typeriksi, hölmöiksi tai yksinkertaisesti vain vääriksi.

Pelkkä kuunteleminen ei kuitenkaan vielä tee keskustelusta keskustelua. On myös annettava eikä ainoastaan otettava vastaan, ja tämä tekee avoimuudesta ja rehellisyydestä keskustelun kannalta tärkeitä hyveitä. Pelkästä hymistelystä ja toisen myötäilystä syntyy hyvää keskustelua yhtä vähän kuin jatkuvasta väistelystä ja suojautumisesta hyvää nyrkkeilyä. Elleivät keskustelijat kerro avoimesti ja totuudenmukaisesti, mitä tuntevat ja ajattelevat, keskustelu jää pelkän rupattelun ja small talkin asteelle. Ei synny suurta ajatustenvaihtoa, vaan ainoastaan pientä puhetta.

Avoimuutta ja rehellisyyttä on kuitenkin syytä tasapainottaa huomioonottavuuden hyveellä. Omia totuuksiaan ei yleensä kannata täräyttää pöytään sellaisinaan, raakoina ja hiomattomina, jos haluaa tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Vain harvoin vastapuolena on niin taitava kuuntelija, että hän osaa ja viitsii mahdollisen jalokiven löytääkseen hioa toisen sanomisista kaikki häiritsevät särmät ja halkeamat. Kuuntelijan tehtävää helpottaakseen kannattaa ottaa huomioon hänen mahdolliset rajoituksensa ja vähän miettiä myös omaa sanomisen tapaansa. Samalla voi olennaisesti parantaa omia mahdollisuuksiaan tulla ymmärretyksi.

Keskustelevuuden hyve kätkee siis sisäänsä ainakin kuuntelevuuden, kunnioittavuuden, avoimuuden, rehellisyyden ja huomioonottavuuden hyveet. Jos nämä kaikki takataskusta löytyvät, on hyvät mahdollisuudet päästä käymään toinen toistaan hienompia ja antoisampia keskusteluja. Sanan säilän hiominen ja peitsen taittaminen kiinnostavasta aiheesta toisen taitavan keskustelijan kanssa on monin verroin antoisampaa kuin oikeiden sapelien kalistelu. Tätä tosin eivät kaikki itäisen maan vähemmän viisaat miehet ymmärrä.