Eduskuntavaalit on pidetty ja pulinat saavat alkaa. Vaalikamppailun aikana on tartuttu vastustajien jokaiseen argumenttiin ja tehty niistä silppua. Totuudessa on tietysti yritetty pysyä, mutta tekevällehän sattuu. Aina välillä on rakkaista vihollisista ja heidän näkemyksistään tullut annetuksi myös vääriä todistuksia.
Vaalihuoneistojen sulkeutuessa nähdään kerta toisensa jälkeen yksi demokratian kiinnostavimmista muodonmuutoksista, kun arkkivihollisista tulee yhdessä hetkessä potentiaalisia yhteistyökumppaneita. Jos vaalitaistelun kuluessa pisteitä onkin kerätty teräväkielisyyden ja piikittelytaidon kaltaisilla ominaisuuksilla, vaalin ratkettua punnitaan yhteistyökykyisyyden hyve.
Yhteistyökykyisyys kuuluu hyveiden joukossa niihin, joiden hahmottaminen ei aina ole ihan helppoa. Otetaan esimerkiksi vaikka se prosessi, jonka kautta maahan saadaan synnytettyä uusi hallitus.
Kuvitellaan tilanne, jossa vaalikamppailun aikana tietyt puolueet ilmoittavat jo heti kättelyssä, etteivät lähde samaan hallitukseen erään puolueen kanssa. Muuan puolue taas toteaa, että se on valmis yhteistyöhön kaikkien kanssa, kunhan taloutta ei enää rakenneta velkaantumisen varaan eikä toisaalta ilmastotavoitteista tingitä. Mainittu eräs puolue ilmoittaa omalta osaltaan, että sille käy hallituskumppaniksi periaatteessa kuka vain: asiakysymykset ovat ne, jotka ratkaisevat, keiden kanssa yhteistyö on mahdollista.
Puolueiden ilmoitusten perusteella tietyt puolueet olisi helppo leimata yhteistyökyvyttömiksi, kun taas muuan puolue ja eräs puolue näyttäisivät antavan malliesimerkin siitä, miten kovassakin paikassa voidaan osoittaa kiitettävää yhteistyökykyisyyttä. Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen. Jos ei ole kultaa kaikki, mikä kiiltää, ei ole yhteistyökyvyttömyyttäkään kaikki, mikä siltä ensi silmäyksellä näyttää.
Yhteistyön esteiksi voivat elävässä elämässä nousta monenlaiset asiat, kuten väärä projekti, väärä ajanhetki tai väärä yhteistyökumppani. Yhteisen hankkeen kaatuminen johonkin yksittäiseen kysymykseen ei vielä tee mistään osapuolesta yhteistyökyvytöntä. Jos voisin lähteä johonkin projektiin mutta en tähän, jossakin vaiheessa mutta en nyt tai jonkun kanssa mutta en näiden veijareiden, yhteistyökykyisyyden hyveessäni ei vielä välttämättä ole moittimista. Vasta jos en halua tehdä kenenkään kanssa koskaan mitään, joudun myöntämään olevani jokseenkin yhteistyökyvytön.
Jos tarkkoja ollaan, tietyt puolueet, muuan puolue ja eräs puolue eivät ainakaan vielä vaalikamppailun aikana kuultujen puheiden perusteella eroa missään määrin toisistaan yhteistyökykyisyyden hyveen suhteen. Jos eräs puolue ilmoittaa asiakysymysten ratkaisevan, saman tekee hieman toisin sanoin myös muuan puolue. Näiden kahden erona on vain se, että muuan puolue ilmoittaa, mitkä sen näkemysten mukaan ovat hallitusneuvotteluissa kynnyskysymyksiksi nousevat asiat, kun taas eräs puolue jättää kynnyskysymyksensä kertomatta. Mutta asiakysymyksistä näyttäisi tosiasiassa olevan kyse myös tiettyjen puolueiden tapauksessa. Eivät nekään mitä ilmeisimmin torju yhteistyötä erään puolueen kanssa vain siksi, että tämän pärstä ei miellytä, vaan siksi, että tietävät erään puolueen eräiden näkemysten nousevan tulevissa neuvotteluissa joka tapauksessa yhteistyön esteiksi.
Mitä tulee puolueiden hallitusyhteistyökykyisyyden hyveeseen, on pakko jäädä odottamaan sitä, että hallitus saadaan kokoon, ja katsoa sitten, miten yhteistyö sujuu. Lähtökohtaisesti hallitukseen voi päätyä vain yhteistyökykyisiä puolueita – ellei jokin hallituspuolueista sitten osoita olevansa jotakin muuta perumalla jo tehtyjä sopimuksia, toimimalla eduskunnassa toisin kuin on hallituksessa sanonut toimivansa tai vetämällä jotenkin muuten kaiken aikaa mattoa hallituskumppaneiden alta.