Lykeion julkaisee Antti Kylliäisen 121-osaista sarjaa työelämässä tarpeellisista hyveistä. Uusi kirjoitus ilmestyy heinäkuuta lukuunottamatta joka kuun ensimmäisenä keskiviikkona. Viimeinen kirjoitus on luettavissa keskiviikkona 5.12.2029.

Kohtuullisuudesta

kirjoittaja

Yhdet haluaisivat saada tarjoamistaan palveluista nykyistä paremman hinnan. Toiset taas eivät haluaisi maksaa niistä tätäkään vähää. Harmillinen tilanne, jossa kaupankäynti uhkaa käydä ylivoimaisen vaikeaksi. Ellei sitten kahden osapuolen väliin löydy kolmatta, jonka selkänahasta molemmat voivat repiä haluamansa. Mallia tähän voi ottaa vaikka vanhusten hoivapalveluista, joissa hoitajat ja hoidettavat maksavat niin hoivayhtiöiden voitot kuin kuntien säästöt.

Taloudenpitoon liittyy useita hyveitä. Aristoteles aikoinaan listasi niistä anteliaisuuden ja runsaskätisyyden, Benjamin Franklin nosti joukkoon säästäväisyyden. Nykykuluttaja voisi rahankäytössään hyötyä tarkkuudesta ja harkitsevuudesta, kun taas menestyvälle piensijoittajalle kärsivällisyys ja rauhallisuus ovat kaiken hyvän alku ja juuri.

Yhtä lailla kuin hyveitä myös talouteen liittyviä paheita on moneen lähtöön. Tuhlaavainen kuluttaa rahojaan ilman mitään harkintaa ja tolkkua, nousukasmainen paitsi tuhlaa järjettömästi myös rehentelee rahoillaan. Tuhlaavaisuus ja nousukasmaisuus eivät Aristoteleen mukaan ole kuitenkaan erityisen vaarallisia paheita, sillä ne helpottavat iän myötä ja niistä paranee kokonaan viimeistään siinä vaiheessa, kun rahat loppuvat.

Paljon ikävämpiä paheita ovat ahneus ja kitsaus. Ahneus esiintyy monissa muodoissa eikä se Aristoteleen mukaan helpota ajan myötä, vaan pikemminkin pahenee sitä mukaa kuin ikää ja varallisuutta kertyy. Kitsas puolestaan myrkyttää kitsaudellaan kaikki hankkeet, joihin rahojaan pistää. Hän ”käyttää aina liian vähän ja pilaa senkin, mihin hän on uhrannut paljon varoja, kitsastelemalla pienissä yksityiskohdissa. Ja kaikissa toimissaan hän epäröi ja miettii, miten kaiken saisi halvimmin, valittaa sitten siitäkin ja epäilee, että hän maksaa kaikesta liikaa”, kuten Aristoteles toteaa.

Kohtuullisuus kuului jo antiikin Kreikassa hyveistä keskeisimpiin. Platonilla se oli yksi neljästä päähyveestä ja myös Aristoteleen 12 hyveen luettelossa se esiintyy.

Antiikin filosofit liittivät kohtuullisuuden hyveen ruumiillisiin nautintoihin, syömiseen, juomiseen ja seksiin. Modernissa maailmassa, jossa rahasta näyttää tulleen kaiken inhimillisen halun perimmäinen kohde, kohtuullisuus käy hyvin kaiken rahankäytön yleishyveeksi. Sen avulla voisi vanhusten hoivapalveluissakin saada paljon hyvää aikaan.

Voiton tavoittelussa ei sinänsä ole mitään eettisesti arveluttavaa, mutta hoivayritysten harjoittama voiton maksimoiminen inhimillisistä seurauksista piittaamatta on kaikkea muuta kuin säädyllistä. Hintojen polkeminen alle kaikkien perustelluiksi katsottujen kustannusten taas merkitsee vanhusten heitteillejättöä, minkä ei lähes kaikilla mittareilla maailman parhaaksi maaksi rankatussa Suomessa pitäisi olla mahdollista.

Jos hoitokuluissa kitsasteleva yhteiskunta ja voittoja ahnehtivat yritykset tyytyisivät siihen, mikä on kohtuullista, saisimme taas yhden vääryyden suomalaisessa yhteiskunnassa korjatuksi.

Suunnittelevuudesta

kirjoittaja

Joskus tuntuu mukavalta mietiskellä niitä näitä ja puuhailla sitä sun tätä, aloittaa ensin yksi homma ja vaihtaa sitten sujuvasti toiseen ihan vain sen mukaan, mitä sattuu mieleen juolahtamaan. Lomamatkalla vieraassa kaupungissa on hauskaa vain kuljeksia ympäriinsä – varsinkin jos hallitsee sen verran paikallista kieltä, että osaa lopullisesti eksyttyään kysyä tietä.

Mutta jos pitää oikeasti saada aikaan jotakin pätevää ja täyspäistä, tekemiset on viisainta suunnitella hyvin ja huolella ennen kuin ryhtyy tositoimiin.

Suunnittelemiselle on oma tärkeä sijansa, olipa tehtävä toimenpide millainen hyvänsä. Itsestään selvää on, että vaativa kirurginen toimenpide tai vaarallinen pelastusoperaatio on suunniteltava etukäteen viimeistä piirtoa myöten. Mutta ei romaanin kirjoittamisestakaan tule mitään ilman selkeää suunnitelmaa. Ellei sitten välttämättä halua kulkea umpikujasta toiseen ja käyttää kirjoitustyöhön vuosikymmeniä.

Työelämässä suunnittelevuus hyveenä näyttäisi käyneen vuosi vuodelta aina vain tärkeämmäksi. Alati vahvistuva tehokkuuden vaatimus edellyttää sitä, että kaikki mitä tehdään, on ensin riittävän hyvin suunniteltu. Lepsusta suunnittelusta johtuviin harha-askeliin, sivupolkuihin ja suoranaisiin virheisiin ei yksinkertaisesti ole varaa.

Myös itseohjautuvuuden korostuminen nostaa suunnittelevuuden hyveen aivan erityiseen arvoon. Niitä töitä, joissa yhdet suunnittelevat ja toiset toteuttavat, on aina vain vähemmän. Jos haluaa olla hyvä työssään, täytyy kyetä itse suunnittelemaan omat työnsä ja tekemisensä. Paljon puhutussa itsensä johtamisessa on olennaisesti kyse juuri tästä.

On silti hyvä muistaa, että useimmilla asioilla on rajansa. Suunnittelevuus noudattaa hyveenä vanhaa aristoteelista kaavaa, jonka mukaan liika on todellakin liikaa siinä missä liian vähän selkeästi liian vähän. Hyveellinen tapa viljellä suunnittelevuutta omassa toiminnassaan löytyy jostakin näiden ääripäiden väliltä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen suunnitelman jääräpäinen toteuttaminen ei välttämättä ole hyveellistä. Ei siinä mitään, jos suunnittelen kirjoittavani Lykeionin verkkosivuille yhdentoista vuoden aikana 121 blogikirjoitusta yhtä monesta hyveestä ja julkaisevani uuden tekstin joka kuun ensimmäisenä keskiviikkona heinäkuuta lukuun ottamatta. Mutta jos en osaa lopettaa siinä vaiheessa, kun ennenaikainen dementia tai kuolema iskee, suunnittelevuuden hyve on muuttunut pakkomielteisyyden paheeksi.