Järkevyys on hyve, jota ilman ei olisi koko hyveellisyyttä. Luonteen hyveet omaksutaan pienestä pitäen kasvatuksen kautta. Vanhemmat ja muut kasvattajat kertovat lapselle, miten missäkin tilanteessa on hyvä toimia, lapsi ymmärryksensä avulla ymmärtää saamansa opit ja neuvot ja painaa ne mieleensä.
Pelkkä muistaminen ja ymmärtäminen eivät kuitenkaan vielä riitä hyveelliseksi kasvamiseen. Opittua täytyy osata myös soveltaa, ja tässä kohdin järki astuu kuvaan. Järki kertoo lapselle, miten hyve käytännössä toimii, miksi yksi ja sama hyve toimii eri tilanteissa hieman eri tavoin ja miten mitäkin hyvettä on eri tilanteissa säädeltävä, jotta lopputulos olisi mahdollisimman hyvä.
Järkeä tarvitaan mitä suurimmassa määrin myös siinä vaiheessa, kun luonteen hyveet on opittu ja omaksuttu ja aikuisen pitäisi pystyä niiden avulla toimimaan tilanteessa kuin tilanteessa hyvin ja oikein. Ellei järki analysoi erikseen jokaista tilannetta ja siihen liittyvää hyveelliseen toimintaan vaikuttavaa yksityiskohtaa, luonteen hyve ei voi osua maaliin.
Toisin kuin järkevyys, älykkyys ei Aristoteleen mukaan ole hyve, vaikka hyvettä muistuttaakin. Järjen tavoin myös älykkyys auttaa ihmistä päättelemään oikein tietyn päämäärän toteuttamiseen tarvittavat keinot ja saavuttamaan sen. Mutta siinä missä järki Aristoteleen määritelmän mukaan suuntautuu aina kohti hyvää, älykkyys ei tee eroa erilaisten päämäärien suhteen. Siksi rikollinenkin voi olla älykäs muttei koskaan järkevä.
Tunneälykkyyttä sen sijaan voisi pitää hyveenä, tosin pienin varauksin. Tunneäly on se elementti meissä, jonka avulla voimme tiedostaa ja ymmärtää omiamme ja toistemme tunteita. Ilman tunneälyäkin voimme kyllä tuntea olomme epämukavaksi tai nähdä, että toinen toimii jossakin tilanteessa kummallisella tavalla. Tunneälyä tarvitaan, jotta voisimme ymmärtää, miltä meistä tuntuu ja mistä tuo tunne johtuu tai miksi toinen ihminen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy.
Tunneälykkyyden hyveellisyyteen liitettävä pieni varaus johtuu sitä, että tunneälykkyyttä voidaan periaatteessa käyttää älykkyyden tavoin myös kyseenalaisiin tarkoituksiin. Tunneälykäs ihminen kykenee niin halutessaan käyttämään tunneälyään myös esimerkiksi toisten manipuloimiseen, mikä on omiaan heittämään varjon koko tunneälyn päälle. Aristoteleen logiikkaa seuraten olisi hyveiden yhteydessä turvallisempaa puhua tunnejärkevyydestä, mutta koska sellaista ei ole vielä keksitty, täytyy tyytyä tunneälykkyyteen ja liittää siihen tuo varaus.
Tunneälykkyyttä voi harjoitella, ja tässä suhteessa pienten lasten vanhemmat ovat kadehdittavan hyvässä asemassa. Mikään ei aseta tunneälylle yhtä suuria haasteita ja vaatimuksia kuin tavallinen arki uhmaikäisen kolmivuotiaan kanssa. Oman itsensä ja ympäristönsä kanssa joka asiasta takkuava pieni ihminen on pelkkää tunnetta ja enimmäkseen vielä kipeää tunnetta, jota aikuisen pitäisi kyetä paitsi ymmärtämään myös auttamaan lasta ymmärtämään – opettaen samalla tunneälykkyyttä myös lapselleen. Ilman tunneälyä pikkulapsiaika on yhtä helvettiä sekä lapselle että vanhemmalle, tunneälykkyys voi tehdä siitä elämän parasta aikaa.
Toivoa sopii, että Suomen hallituksessa istuvilla pienten lasten vanhemmilla riittää aikaa vietettäväksi myös lastensa kanssa. Siitä olisi kovasti iloa myös aika ajoin panikoituvien kollegojen, umpiväsyneiden virkamiesten ja koko koronaan jo kauan sitten läpeensä kyllästyneiden kansalaisten ymmärtämisessä.