hyve

Kylmähermoisuudesta

kirjoittaja

Miten reagoit, kun kaikki näyttää menevän päin helvettiä? Lamaudutko täysin ja jäät odottamaan kohtalon vääjäämätöntä toteutumista? Pistätkö ranttaliksi periaatteella ihan sama, meneekö syteen vai saveen, kunhan ei jäädä tuleen makaamaan? Vai tarkkailetko ulkoisten tapahtumien lisäksi omia sisäisiä tuntemuksiasi ja teet ratkaisuja tarkkaan harkiten kirkkaan järjen varassa?

Toimintaelokuvat antavat hyviä esimerkkejä erilaisista tavoista toimia tiukassa tilanteessa. Samalla päähenkilöiden toiminta tiukassa tilanteessa usein ratkaisee, mihin alalajiin elokuva luontevimmin asettuu. Lamautuminen ja alistuminen ovat omiaan tekemään elokuvasta tragedian. Ranttaliksi paneminen taas heittää elokuvan helposti komedian puolelle. Ja ulkoiset tekijät ja omat tunteensa hallitseva sankari tekee elokuvasta oppitunnin kylmähermoisuuden hyveestä.

Kylmähermoisuutta tarvitaan silloin, kun tilanne käy uhkaavaksi – usein pyytämättä ja yleensä yllättäen. Kaksikaistaisella tiellä mäennyppylän takaa vastaan tulee kaksi autoa rinnakkain, sähköpostissa olevan liitteen avaaminen käynnistää kyberhyökkäyksen tai alkutalvinen teräsjää ei olekaan ihan niin teräksistä kuin olisi voinut kuvitella. Maailma on vaarallinen paikka, jossa mitä tahansa voi tapahtua koska vain. Mikään ennakoiminen ja varautuminen ei koskaan voi poistaa elämästä kaikkia mahdollisia riskitekijöitä.

Uhan ohella toinen tärkeä elementti kylmähermoisuutta vaativissa tilanteissa niin toimintaelokuvissa kuin usein oikeassa elämässäkin on aika tai oikeastaan sen puute, joko todellinen tai kuviteltu. Ratkaisut on tehtävä nopeasti, mieluiten heti, muussa tapauksessa on jo liian myöhäistä. Sillä, onko ajan puute totta vai pelkkää kuvitelmaa, ei oikeastaan ole väliä. Olennaista on se, kuinka tiukkaan tilanteeseen joutunut käytettävissään olevan ajan käyttää. Liian nopeasti toimiva on hätäilijä, liian hitaasti toimiva jahkailija. Kylmähermoinen on se, joka käyttää ratkaisun tekemiseen kaiken käytettävissä olevan ajan eikä yhtään enempää.

Toimintaelokuvissa katsojan tunteita saattaa sekoittaa käsikirjoittaja, joka jättää kertomatta sankarista ja hänen tilanteestaan jotakin olennaista. Toisin kuin katsoja arvaa, lamaantuneelta vaikuttava sankari saattaa vain kylmähermoisesti odottaa oikeaa hetkeä toimiakseen ja ranttaliksi paneva riehuja saattaakin toimia tarkasti harkitun suunnitelman mukaan. Myös oikeassa elämässä voi joskus olla vaikea vierestä katsoen tietää, onko naapurin toiminnassa kyse kylmähermoisuudesta vai jostakin muusta. Asia selviää usein vasta jälkikäteen, jos silloinkaan.

Pakkaa sekoittaa myös se, että aina kylmähermoisuuskaan ei riitä pelastamaan tilannetta. Joskus vain olosuhteet ovat sellaiset, ettei kylminkään hermojen hallinta ja viileinkään harkinta estä katastrofia tapahtumasta. Mutta aina kannattaa yrittää.

Parasta tietysti olisi, jos osaisimme rakentaa maailman, jossa kylmähermoisuudelle ei koskaan olisi käyttöä. Mutta mistäpä Yhdysvaltain perustuslakia kirjoittaneet maan isät olisivat yli kaksisataa vuotta sitten osanneet arvata puolen kansasta sekoavan jonain päivänä niin pahasti, että äänestää Donald J. Trumpia maan presidentiksi vielä kolmannenkin kerran.

Leikkivyydestä

kirjoittaja

”Jokainen sukupolvi kirjoittaa sivistyksensä historian lastensa kirjoihin. Meidän aikamme on tieteellisen tutkimuksen aikakausi. Nykypäivien lapsilla ei ole aikaa unelmiin, ja he liikkuvat aivan toisessa ajatusmaailmassa kuin me aikoinamme. – – Niin, siitä ei ole epäilystä, etteikö lasten opetuksesta olisi huolehdittu, mutta mitä tulee heidän mielikuvituksestaan, nyt kun joululahjatkin antavat oppitunteja kemiassa ja fysiikassa. – – Ehkä olen väärässä, mutta minusta väliin tuntuu, että lastenkamareissamme on nyt vähemmän naurua kuin ennen vanhaan, että lasten kasvot käyvät yhä totisemmiksi.”

Pariisiin asettunut nuori ruotsalainen lääkäri Axel Munthe oli huolissaan ranskalaislapsista. Uudenlaiset tieteelliset lelut kiinnostivat kyllä lapsia ja vähensivät olennaisesti heidän aiheuttamaansa hälinää ja meteliä. La tranquillité des parents et l’instruction des enfants – vanhempien rauha ja lasten opetus – oli näiden lelujen tunnus. Mutta mitä leikin valjastaminen opetuksen käyttöön teki lasten kehitykselle? Millaisen jäljen lapsiin jätti se, että he eivät saaneet enää olla lapsia: telmiä ja mekastaa, leikkiä ilman tulosvastuuta ja paineita jatkuvasta kehittymisestä?

Munthe oli syystäkin huolissaan. Maailma oli muuttumassa, ja kehitys kehittyi kiihtyvään tahtiin. Elettiin 1880-luvun alkua. Ei kuluisi kuin muutama vuosi siihen, kun Karl F. Benz rakentaisi ensimmäisen polttomoottorilla kulkevan auton, ja vain parikymmentä vuotta myöhemmin Wrightin veljesten ”Flyer” lentäisi ensilentonsa Atlantin toisella puolen.

* * *

Leikkivyys täyttää sujuvasti hyveen tunnusmerkit: Se on ominaisuus, joka oikeassa tilanteessa oikein toteutuessaan tuottaa hyvää niin ihmiselle itselleen kuin ympäröivälle yhteisölle. Mutta mitä leikkivyys hyveenä oikein tarkoittaa, on vähän vaikea hahmottaa.

Leikkivyyden voisi ajatella olevan läheistä sukua luovuuden, rentouden ja huumorintajuisuuden kaltaisille hyveille. Leikkiin yhdistyy usein sellaisia asioita kuin mielikuvitus, omaehtoisuus ja mielihyvä. Leikissä itse toiminta on päämäärää tärkeämpää, ja jos leikissä on sääntöjä, ne ovat leikkijöiden itse kehittelemiä ja heidän muokattavissaan.

Leikkivyys on ennen kaikkea asenne- ja suhtautumiskysymys. Pelaaminen voi olla leikkiä, mutta vain, jos pelaajat eivät ota peliä liian tosissaan. Jos pelin voittaja innostuu voitostaan liikaa ja häviäjä suuttuu, leikkivyyden hyve loistaa poissaolollaan. Mitä Axel Munthe mahtaisi ajatella älykännyköistä ja digipelaamisesta, jää arvailujen varaan. Mutta luultavasti hän ei olisi ollut niistä erityisen innoissaan.

Leikki on lasten työtä. Kääntäen työn voisi parhaimmillaan ajatella olevan aikuisten leikkiä. Silloin työtä ei tehdä vain rahan takia vaan ennen kaikkea siksi, että työ sytyttää ja vie mennessään. Työtä saa tehdä sillä tavoin kuin itse parhaaksi näkee ja niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Säännöt ovat työntekijöiden palveluksessa eivätkä työntekijät sääntöjä varten. Jos jokin sääntö tuntuu turhalta ja rajoittaa liikaa, sen voi muuttaa tai poistaa.

Ehkä leikkivyydelle pitäisi olla enemmän sijaa aikuistenkin maailmassa. Lomaltakin olisi silloin hauskempi palata takaisin sorvin ääreen.

Ennakkoluulottomuudesta

kirjoittaja

Kaikki vieras ja outo on omiaan synnyttämään huolta ja epäluuloa, ja tämä näkyy tavassa, jolla vieraisiin ja outoihin ihmisiin ja asioihin on aikojen alusta saakka tavattu suhtautua. Kun luolan suulle ilmestyi outoja tyyppejä huhuilemaan, oli syytä olla hiljaa ja varautua pahimpaan. Kun muukalainen ratsasti kylään ja ryhtyi kyselemään kummallisia, oli paras olla tietämättä mistään mitään. Kun ovelan näköinen liikemies tarjoutui maksamaan hyvän hinnan koskiosuuksista, oli viisainta olla lupaamatta liikoja ja vastata mahdollisimman ympäripyöreästi ja epäselvästi.

Ennakkoluulot ja varovaisuus kuuluvat niihin asioihin, joiden ansiosta ihmissuku on selvinnyt elossa vuosituhannesta toiseen aina näihin asti. Vierasta kieltä puhuvat muukalaiset, taivaanrantaan ilmestyneet purjeet tai kaukomailta tuodut eksoottiset hedelmät saattoivat kaikki merkitä uusia ja ihmeellisiä kokemuksia, mutta myös tuhoa ja kuolemaa. Siksi niiden suhteen kannatti aina olla epäilevällä kannalla. Viisas pelkäsi aina ensin pahinta, kuulosteli, katseli, haisteli ja maisteli ja vasta sen jälkeen ryhtyi tekemään lähempää tuttavuutta. Liika luottamus ja seikkailunhalu saattoi kostautua ikävällä tavalla.

Mutta ajat muuttuvat ja maailma niiden mukana. Moderni yhteiskunta on pyrkinyt kaikin tavoin tekemään kansalaisten elämän mahdollisimman turvalliseksi. Suojelupoliisi ja maahanmuuttoviranomaiset ovat huolehtineet siitä, että vieraskieliset vastaantulijat eivät merkitse yhtään suurempaa vaaraa kuin savoa tai länsimurteita puhuvat alkuasukkaat. Suomenlahtea seilaavia aluksia valvotaan kaiken aikaa, ja tarvittaessa rajavartiolaitoksen helikopteri käy paikan päällä tarkistamassa, että mitään hämärää ei ole meneillään. Ja elintarvikevirasto pitää huolen siitä, että kaikki ruokakaupassa myytävä on varmasti syötäväksi kelpaavaa.

Maailman muuttuminen aina vain turvallisemmaksi on tehnyt ennakkoluuloisuudesta aina vain tarpeettomampaa. Ja hyvä niin, sillä ennakkoluuloisuudella, niin tärkeä merkitys kuin sillä on menneinä aikoina alkeellisemmissa oloissa ollutkin, on kuitenkin ollut myös kääntöpuolensa.

Yksilön paras turva on toimiva ja vahva, keskinäisen luottamuksen varaan rakentuva yhteisö. Kun ympärillä on suuri joukko ihmisiä, jotka jakavat samat arvot ja hyveet, uudet ja oudot asiat eivät pääse aiheuttamaan suurta vaaraa. Yhteisön suojassa voi rauhassa tyydyttää uteliaisuuttaan ja avartaa maailmankuvaansa ilman, että tulee ottaneeksi liian suuria riskejä henkensä ja terveytensä kustannuksella.

Jos yhteisö puuttuu tai on heikko, ennakkoluuloisuus ja varovaisuus antavat kyllä suojaa, mutta samalla ne ehkäisevät tehokkaasti yhteisön syntymistä, vahvistumista ja kehittymistä suojan tarjoajaksi. Jos oman turvansa perustaa epäilylle, saakin sitten epäillä kaikkea ja kaikkia, sillä koskaan ei voi tietää, miltä suunnalta vaara milloinkin uhkaa. Ja jatkuva epäily jos mikä syö yhteisöllisyyttä ja ihmisten välistä luottamusta.

Viime kädessä mihinkään ei voi tietenkään täysin luottaa. Mutta jos ihmisen elämää aikoo elää, pieni määrä epävarmuutta on pakko sietää, ja samalla pyrkiä tekemään kaikkensa, jotta hyvän määrä maailmassa olisi mahdollisimman suuri.

Siksi ennakkoluulottomuus on hyve. Ennakkoluuloisuus ei ole.

Tilannetajuisuudesta

kirjoittaja

Hyveet metsästävät laumoissa niin kuin sudet, toteaa belgialais-amerikkalainen filosofi Amélie Rorty esseessään. Yksikään hyve ei missään tilanteessa yksinään riitä tuottamaan parasta mahdollista lopputulosta. Tarvitaan aina tukku erilaisia hyveitä, jotta kaikki menisi niin kuin Strömsössä.

Susilauman saalistaessa jokaisella sudella on oma tehtävänsä. Yksi johtaa ja muut hoitavat kukin oman tonttinsa. Hyveet toimivat samalla tavoin. Useimmissa arkisissa tilanteissa voidaan nimetä jokin yksi hyve, jonka toteutuminen on tilanteenonnistumisen kannalta ratkaisevan tärkeää. Tuottaakseen parhaan mahdollisen lopputuloksen tämä päähyve tarvitsee kuitenkin rinnalleen joukon avustavia hyveitä, joiden tehtävänä on kunkin omalla tavallaan tukea ja tasapainottaa päähyveen toimintaa.

Esimerkistä käy tilanne, jossa esimiehen on annettava työntekijälle korjaavaa palautetta tämän tavasta toimia asiakkaiden kanssa. Tällaisessa tilanteessa palautteen antamisen voidaan perustellusti ajatella olevan vastuullista ja asian hoitamatta jättämisen vastaavasti vastuutonta, joten vastuullisuus on tässä tapauksessa luonteva ehdokas johtavaksi hyveeksi. Tärkeää ei kuitenkaan ole vain se, että palautetta annetaan, vaan myös tapa, jolla se tehdään. Palautteen olisi ensinnäkin oltava avointa ja totuudenmukaista, jotta asian käsittely ei tuottaisi ylimääräisiä epäselvyyksiä. Sävyn olisi syytä olla keskusteleva ja huomioonottava, jotta työntekijä kokisi tulevansa tilanteessa asiallisella tavalla kuulluksi. Lisäksi palaute tulisi esittää hyväntahtoisesti ja arvostavasti, jotta se olisi mahdollisimman helppo ottaa vastaan. Jotta esimies onnistuisi haastavassa tilanteessa toimimaan hyvän esimiehen tavoin, vastuullisuuden lisäksi tarvittaisiin siis ainakin kuusi avustavaa hyvettä: avoimuus, totuudellisuus, keskustelevuus, huomioonottavuus, hyväntahtoisuus ja arvostavuus.

Inhimillinen elämä ei ole täysin sattumanvaraista, vaan tapahtumat tuppaavat kulkemaan vanhoja tuttuja latujaan. Tietyntyyppiset tilanteet toistuvat uudelleen ja uudelleen, mikä tekee elämästä, jos ei helppoa, niin ainakin jotenkin hallittavaa. Hyveiden kannalta tämä johtaa roolijakojen vakiintumiseen. Tietyistä hyveistä tulee tähtiä, jotka kerran toisensa jälkeen saavat loistaa pääroolissa. Tällaisia suuria hyveitä ovat esimerkiksi oikeudenmukaisuus, ystävällisyys, luotettavuus ja rehellisyys. Toiset hyveistä taas erikoistuvat avustaviin rooleihin pitämään huolta siitä, että tähdet pääsevät loistamaan. Yksi näistä uskollisista sotureista, joita ilman suuret tähdet olisivat pulassa, on tilannetajuisuus.

Hyveet ovat ominaisuuksia, joiden oikea toiminta edellyttää aina tilanteen mukaista harkintaa. Jotta harkinta osuisi oikeaan, tarvitaan tilannetajun tuottama totuudenmukainen kuva siitä, mistä kussakin tilanteessa on kyse. Jos tilannetaju pettää, rehellisyys ei rakenna vaan repii eikä huumori ole hauskaa vaan moukkamaista. Vastuullisuus kääntyy vastuuttomuudeksi, avuliaisuus halventamiseksi, nöyryys tekopyhyydeksi, suvaitsevaisuus alistamiseksi ja ystävällisyys sarkasmiksi.

Arkiset mokamme ja epäonnistumisemme eivät aina kerro jonkin suuren hyveen puutteesta. Kun tuleva presidentti televisiolähetyksessä kuittaa asiavirheensä toteamalla ”sori siitä”, hän ei välttämättä osoita suhtautuvansa totuuteen yliolkaisesti. Eikä suurten saksien heilutteleminen iloisessa ryhmäkuvassa vielä todista sitä, että valtiovarainministeri on täydellisen kykenemätön minkäänlaiseen myötätuntoon niitä kansalaisia kohtaan, joiden elämän hän on päätöksillään ajanut kriisiin. Kyse saattaa olla vain tilannetajun pettämisestä. Ja toivottavasti onkin.